Myyrinkodin puutarha sai alkukesästä aivan uuden ilmeen. LC Vantaa/Helsingen reippaat talkoolaiset istuttivat puutarhaan runsaasti uusia kukkia. Nyt kädenjäljet näkyvät vehreässä puutarhassa, jossa vanhusten ja omaisten on ilo istua ja nauttia aistipuutarhan tuoksuista ja väriloistosta.
Klubin talkooporukka aloitti jo toukokuussa pihan kunnostustyöt ja istutti runsaasti monivuotisia kasveja sekä kesäkukkia. Ne kuitenkin tarvitsevat hoitoa myös kesän aikana.
Olen käynyt katsomassa miten istutukset kasvavat ja samalla poistanut rikkaruohoja. Kastelusta ei
ole tarvinnut huolehtia näin sateisena kesänä. Istutin myös uuden köynnöskasvin – mustasilmäsusanna,
kun puutarhassa oli vielä tilaa, talkoolainen Leeni kertoi innostuneesti.
Myyrinkodin henkilökunta on ollut kiitollinen siitä, että olemme olleet mukana tässä monelle virkistystä ja hyvää mieltä tuottavassa hankkeessa. Nyt puutarha kukoistaa.
Teksti: Lea Järvikare
Kuvat: Sirpa Haapanen