Kilterin koulun ruokasalissa esittäydyttiin, halattiin, naurettiin ja kyseltiin kuulumisia. Kahvi ja haudutettu tee tarjoiltiin pöytiin, ja herkullinen leivos maistui. Hyvä tunnelma vain parani, kun tuttu Vaskivuoren mieskuoro kajautteli serenadeja meille päivänsankareille. Naistenpäiväjuhlaan 8.3.2016 oli kokoontunut lähes 150 naista.
Vantaan kaupunginhallituksen jäsen Susanna Bruun kiitteli järjestöjä hyvästä yhteistyöstä. Hän vakuutti, että Vantaan kaupunki haluaa kaikin tavoin tukea toimintaamme. Yhdessä tekeminen lisää kuntalaisten hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä. Kansainvälistä naistenpäivää vietetään muistutuksena naisten ja miesten tasa-arvosta. Työelämässä meillä on tasa-arvossa vielä paljon parantamista.
Apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth käsitteli erinomaisessa puheessaan länsimaisia arvoja. Hän toivoi, että sellaiset hiljaiset arvot kuin hyvyys, rakkaus ja uhrautuvaisuus muistettaisiin. Teknologian kasvun liika ihannointi, valta ja kunnia voivat tulla liian tärkeiksi. Ratkaisu tähän kumpuaa jo vanhoista tarinoista. Odysseos, Faustus ja Dante pelastuivat naistensa avulla onnettomuuksista. Nykyäänkin naisella on iso rooli tasapainon synnyttämisessä mm. taiteen ja kulttuurin keinoin.
Vuoden länsivantaalainen uussuomalainen nainen 2016 julkistettiin. Hän on syntyisin Pohjois-Irakista, on neljän lapsen äiti, sympaattinen Farida Jumah. Stipendin ja kukkakimpun hänelle ojensivat Soroptimistien puheenjohtaja Sirpa Kiilunen ja LC Vantaa/Helsingen jäsen Pirjo Mäkilä. Farida kiitti onnellisena saamastaan huomiosta. Hän tuntee olevansa paitsi kurdi myös suomalainen.
Odotettu kirjailijavieras Kirsti Mannien (Enni Mustonen) haastoi kuulijansa heti käsijumppaan. Kysymykset koskivat työnjakoa kodissa. Huomasimme, että eri perheissä ja eri kulttuureissa tavat ovat erilaisia. Tärkeämpää kuin työnjako on perheen yhteenkuuluvuuden tunne ja solidaarisuus. Jokaisen perheenjäsenen vastuulla on pitää ”liekki palamassa”. Kuitenkin tiedetään, että Pohojammaalla viisaus asuu vanahoos naisis! Kodin lämmön synnyttäjiä ovat turvallisuus, tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus.
Pöytäkeskusteluiden ja Irina Grönlundin säestämien yhteislaulujen jälkeen alkoi kuulua algerialaista tanssimusiikkia. Siispä huivi lantiolle ja tanssimaan vallattomasti Karima Demnatin tavoin!
Lämpimät kiitokset tilaisuuden järjestäjille: Lions Club Vantaa/Helsinge, Vantaan Soroptimistiklubi, Mankot ja Vantaan maahanmuuttajapalvelut. Myyrmäen aluetoimikunta tuki myös tapahtumaa.
Teksti: Aila Keturi
Kuvat: Lea Järvikare ja Irmeli Kolehmainen