Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N
LC Helsinki /
Kallio
LC Helsinki/Kallio - 50-vuotisjuhlat (Charter Night 18.02.1961)
Hyvät kutsuvieraat, ladyt ja Leijona-veljet!
ja perinteikkäässä ravintoloitsija Mika Hultin johtamassa Ravintola Kaisaniemessä.
Veljet President ja Arne Ritari Jorma Kekäläinen, I varapresident Reijo Taalikka ja II varapresident, sihteeri
Markus Salonen kokoontuivat hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua varmistamaan järjestelyiden toimivuus ja
eliminoimaan mahdollisia juhlasuunnitelmamme suunnittelemattomia poikkeuksia.
Vieraiden vastaanotto alkoi kello 17:45 jolloin presidentti Jorma Kekäläinen ja lady Anneli siirtyivät vastaanottamaan tervehdyksiä. Juhlaväkimäärän kasvaessa, kasvoi iloinen puheensorina tilassa. Ladyt olivat kauniisti ja juhlavasti pukeutuneet, naisellinen radianssi täytti tilan. Miesten tummat puvut ja smokit
rintapielimitaleineen vahvistivat vaikutelmaa, jotain suurta tapahtuu tänään! Kohteliaasti veljet ja ladyt kättelivät toisensa. Aperitiivina oli maukas ja erikoinen heleänpunainen ”The Red Carpet” jäillä.
Kallion kirkon rovasti Riitta Männistö, N-piirin II varapiirikuvernööri (2. VDG) Jukka Kärkkäinen sekä sotahistorian professori ja kirjailija Martti Turtola olivat paikalla kutsuvierainamme. Piirin I-lohkon puheenjohtaja Juha Sippola ja II-lohkon puheenjohtaja Ilona Aarnio olivat mukana juhlimassa kanssamme piirin edustajina.
Eteiseen sijoitettu istumapaikkakartta kertoi juhlavieraille etukäteen sovitun paikan. Plaseerauksessamme pääpöytä eli kutsuvieraspöytä oli sijoitettuna keskelle puolikaarta tanssilattian eteen siten, että molemmille puolille sijoittuivat muut pöydät puolikaareen. Kutsuvieraspöydän koristeluna oli 3-jalkainen kynttelikkö ja Leijona-standaari.
Leijonahenki-marssin tahdittamana saapui klubimme lippu lippuvartiossa johon kuuluivat lipunkantajana veli Reijo Taalikka, presidentin ja sihteerin seuratessa lipunkantajaa. Marssi alkaa sanoilla… ”Ne joille osa leijonan
on suotu, on jatkajia aatteen arvokkaan… (Säv. Risto Hiltunen ja San. Pauli Ylitalo)”. Lippu asetettiin telineeseen ja katse lipussa kuunneltiin marssi loppuun, lopuksi lippuvartio kumarsi juhlayleisölle. Veli Reijo Taalikka hoiti myöskin tilaisuuden Seremoniamestarin tehtäviä oman toimen ohella. Veli ja Arne Ritari Toivo Huttunen, itseoikeutettu seremoniamestarimme, oli estynyt saapumaan. Hän jaksoi kuitenkin huolehtia alkujärjestelyiden valmistelussa. Kiitokset veli Toivolle.
Varsinainen tilaisuus alkaa oto-Seremoniamestarimme varman otteen ohjaamana. Hänelle kuuluu ansaittu kiitos juhlaohjelman ”nuotituksesta”. Tanssiorkesterimme Sipilä Swing Bandin soittimet olivat valmiina esiintymislavalla odottamassa vuoroaan. Himmennetyt vanhat kattovalaisimet loivat juhlasaliin tunnelmaa yhdessä jo pimentyneen illlan kanssa. Tilassa sinisyys loisti kauniiden lattiapilareiden lomasta.
President Jorma Kekäläinen avasi tilaisuuden juhlavasti ja arvokkaasti esiintyen, lausuen moninaiset tervehdyssanat. Hän käsitteli perustamispäivämme hetkeä 22.9.1960 sekä Charter Night päiväämme 18.2.1961. Yleinen sijoittumisemme perustamisjärjestyksessä on 150/953 klubista. Leijonia on nyt 26000, kansainvälisesti 206 itsehallintoaluetta ja jäseniä yli 1.340,000. LIONS-slogan avautuu muotoon Luovuta Isänmaasi Onnellisena Nousevalle Sukupolvelle. Käyn lyhyesti teemoja, mitä on tehty klubimme toimesta tänä aikana: Olemme osallistuneet erilaisten kohderyhmien tapahtumiin. Olemme olleet sotainvalidien ja sotaveteraanien asialla, näön ja kuulon projekteissa, paikallisissa ja kansainvälisissä projekteissa, partiolaiset ja partiotyön tukeminen Kalliossa, nuorisotyö ja vaihto-oppilastointa on ollut klubillemme tärkeää, huumeiden vastaisissa kampanjoissa, Aseman lapset – huumenuoret projektissa, Naisten kympillä, City-Maratonissa (meille jo perinteinen), Pitkänsillan soudussa ja viimeisimpänä Kallion seurakunnan YV-yhteistyössä ja perhetapahtumassa. Nyt 50-juhlavuoden kunniaksi olemme erityisesti halunneet tukea nuorisovaihtotyötä ja olemme myöntäneet stipendit kahdelle vaihto-oppilaalle, joista Julia Bärlundin vaihto-oppilasmatka suuntautuu Japaniin keväällä 2011 ja toisen vaihto-oppilaamme Salla Ojalan matka USA:han myöskin keväällä 2011. Toivotamme heille onnea matkaan
ja toivotaan, että he tulevat joskus kertomaan klubillemme kokemuksistaan tuolta vaihto-oppilasajalta. Klubit elävät ajassa ja meille kuten monille klubeille keskeinen haaste on saada lisää jäseniä joukkoomme. Kun itse tulin klubin jäseneksi yli 30- vuotta sitten oli klubimme jäsenmäärä 38 ja tällä hetkellä meidän jäsenluku on 22 joten haastetta ja työtä riittää, mutta tänään emme tee työtä vaan juhlimme! Olemme nyt täällä tänään juhlimassa 50-vuotiasta klubiamme ja voimme olla tyytyväisiä, sillä klubillamme on takana kunniakas menneisyys ja edessä loistava tulevaisuus!
Ja nyt arvoisat ladyt, hyvät leijonat ja arvoisat kutsuvieraat, kohottakaamme malja LC Helsinki/Kallion klubin historialle ja tulevaisuudelle!
Alkupaloina saimme nauttia ravintoloitsija Mika Hultin suunnitteleman loisteliaan Menun mukaisesti hiillostettua
ja pintasuolattua Rautua fenkoliomenasalaattia sekä kuusenkerkkäsiirappia. Ravintolan tarjoilu sujui tottuneesti, riittävällä henkilökunnalla nopeasti ja tarkasti protokollia noudattaen.
Veli Reijo Taalikka, seremoniamestarin ominaisuudessa kysyi juhlayleisöltä, esitellessään juhlaväelle ravintolan historiaa ja arkkitehtuuria: ”Kuka näkee täällä tiloissa jotain elävää?”. Saimme tietää salin ikkunan puoleisen seinän vierellä kasvaa oikea puu – talon sisällä. Hyvin erikoista! Veli Reijo esitteli samalla herraklubimme arvomaailmaa ja syyt miksi kokoonnumme tässä perinteikkäässä ravintolassa. LC Helsinki/Kallion-klubin
arvoisat jäsenet ovat sotahistoriasta kiinnostuneita veljiä. Isänmaallisuus on meille tärkeää. Ravintolan Mannerheim-kabinetti, Marskin salaovineen henkii ja korostaa arvojamme.
Veli Kaj ”Nalle” Backström piti klubimme historiikki esitelmän. Viiteenkymmeneen toimintavuoteen mahtuu paljon asioita ja on siten paljon kerrottavaa. Meille klubimme nuoremmille jäsenille monet esille tulleet asiat olivat ”uusia”. On hienoa saada kuulua näinkin perinteikkääseen klubiin jossa historian saatossa on saatu paljon hyvää aikaan rahankeräysaktiviteettien ja meille tärkeiden avustusaktiviteettien muodossa. Klubimme alkuperäinen ja siten suurin jäsenmäärämme on 38 veljeä. Nyt jäsenmäärämme on 22 veljeä. Esitelmä polveili kirkon yhteistyöstä, useamman tuhannen lapsen liukumäkitapahtumasta kuusikymmenluvun moottorikelkkoihin asti. Kiitos veli Kajlle laajasta historiikista, jota tosin varjosti tekniikan pettäminen, valokuvat ja oiva tarina ei aina kohdannut täydellisessä synkronissa. Esitys kesti noin tunnin. Klubimme on ollut ajan saatossa aktiivinen ja näyttää vahvasti, että suuntaus jatkuu nuorempien veljiemme aikanakin. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä Kallion seurakunnan kanssa esimerkiksi Yhteisvastuu-projekteissa, Kallio kukkii
tapahtumassa Dallape’-puistossa sekä Kallion kirkkopuistossa järjestetyssä lasten tapahtumassa helmikuussa. Saimme tietää, että seurakunnan kanssa on ollut yhteistyötä aikaisemminkin.
Illalliseksi tarjoiltiin pintasavustettua poronvasapaistia ja tarha-ankkaa herukkakastikkeen kera sekä punakaali-struudeleita. Menu oli tietoisesti juhlatoimikunnan toimin suunniteltu ja suunnattu ladyille.
LC Helsinki/Vallila president Esa Lahtela piti puheen ja luovutti ”ruskean kirjekuoren” president Jorma Kekäläiselle käyttötarkoitukseen kohdennetuin saatesanoin. President Jorma Kekäläinen ilmoitti vastaanottaneensa ”rusken kirjekuoren” ja kiitti lämpimästi LC Helsinki/Vallilaa. President Esa Lahtelan aikataulusta johtuen muutimme ohjelmamme aikataulua tältä osin.
N-piirin (Suomen Lions-liitto ry; Piiri 107-N) 2. VDG Jukka Kärkkäinen piti puheen juhlayleisölle ja lähetti piirin onnittelut ja terveiset klubillemme. Puheensa lopuksi 2. VDG Jukka Kärkkäinen luovutti piirin viirin
president Jorma Kekäläiselle joka luovutti vastaavasti klubimme LC Helsinki/Kallion viirin 2- varapiirikuvernöörille.
Kalliolainen taiteilija-pianisti, lauluntekijä Tuija Rantalainen soitti pianolla Kallio-aiheisia laulujaan. Pianon soiton ammattimainen ote yhdistettynä kauniiseen sointuvaan lauluääneen ja Kallio aihepiiri sanoituksessa herätti kaikki kuuntelemaan tarkasti esitystä. Ensimmäinen kappale oli nimeltään Josafat – Tuijan omaa käsialaa. Kevennyksen omaisesti hän esitti tekemänsä kappaleen isästään kaatiksella, sanoissa vilahtelivat nenätön nalle, myrkynvihreä takki…hauska!. Soitto kulki ammattimaisen keveästi ja painottaenkin osaavasti äänenkäytöllään. Upea esitys.
Seremoniamestari ilmoitti: ”Hyvät juhlavieraat, on aika lopettakaa kilistely! Seuraavaksi kutsun lavalle Kallion
seurakunnasta rovasti Riitta Männistön!. Veljemme sotilaallinen komento hiljensi yleisön kuin veitsellä leikaten.
Koominen hiljaisuus laskeutui. Rovasti Riitta Männistö otti kuitenkin tilanteen nopeasti haltuunsa toteamalla >>Ei
kannata pelästyä… en aio saarnata!>>. Kaikki oli taas hyvin, tilannehuumorin taidoin. Rovasti Männistö piti koskettavan puheen kahden kirkon alueella tapahtuneesta yhteistyöstämme, pienen tarinan siitä miten yhteistyömme sai alkunsa ja YV-projektiin liittyviin tapahtumiin osallistumisistamme ja kiitti lämpimästi saamastaan kutsusta. Toivon, että yhteistyömme jatkuu, olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Klubimme kiitos Riitalle lämpimistä sanoistasi.
Klubissamme on osaavia ja lahjakkaita veljiä monista harrastuspiireistä. Juhlatoimikunnan toiveesta veli,
taidemaalari, kirjailija-aforistikko Seppo Hämäläinen lausui tilaisuudessa tekemiään aforismejaan. Samalla hän kertoi aforismin rakenteesta ja syistä miksi hän tekee aforismeja ja miten ne syntyvät. Yksi Veli Sepon aforismeista on muuten kuultavissa raitiovaunuissa esitettävässä aforismi-kampanjassa. Aforismi kuuluu: ”Paras matkamuisto – uusi ajatus”. Veljemme kantava ääni kuului selvästi vaikka etäisyyttä mikrofoniin oli. Veli Sepon VALKOINEN KIRJA – AFORISMEJA on saatavilla EDICO OY:n kautta ISBN 78-952-5708-55-4. Lainaan kirjasta hänen luvallaan muutaman aforismin näytteeksi:
Rajalle ei kannata rakentaa pysyvää asutusta.·
Laivat väistävät karikoita, minä lätäköitä.·
Johtajuudella ja myötäilemisellä on se ero, että kukaan ei muista jälkimmäistä.
Apu on kaksisuuntainen katu.·
Jos olet syntynyt tallissa, se ei välttämättä tee Jeesusta.·
Rauhanpuolustajista tulee mieleen sotilaat.
Veli Sepon sanojen mukaan hänen aforisminsa syntyvät helposti. Hänellä on uusi kirja työn alla. Veli Seppo on
taitava aforistikko ja laaja-alainen ajattelija.
Viimeisenä esiintyi klubimme sihteeri Markus Salonen, lausuen omia runojaan. Esitys alkoi referaatilla, Bernhard Fredrik Godenhjelmin ”Runous ja runouden muodot- vuosi 1914” kirjan otteina, aiheena kuvausvoima yleensä:
”Tapahtuipa toisinaan, eikä aivan harvoin, että kuvausvoima epätasaisesti toimii lahjakkaassa henkilössä, milloin täydellä neron mahtavuudella, milloin heikonpuoleisesti tahi vain pakoituksesta. Tällainen runoilija-luonto on
osittainen (>>fragmentaarinen>>) nero. Sen tuotteissa tavataan ihmeellisimpien, puhtainta runointoa hehkuvain kohtain välillä autioita innottomuuden taipaleita, jotka tekijä vaivalla on saanut täytetyksi. Tavallisinta on kuitenkin, että osittainen nero samassa on oivallinen taidelahja, joka huokeasti kuljettaa meitä noiden lomien poikki. Vaan ne, joilla ei sellainen lahja runottomuuden hetkinä ole neron korvauksena, tuntevat itsensä sangen onnettomiksi ja kirjallisuuden historia muistelee monia tämmöisiä polon-alaisia, jotka Runottarien puolinainen suosio on vienyt henkiseen kurjuuteen ja häviöön”.
Toisaalta hän kyllä esittää kannustavastikin:
”Runous on siis taiteista henkisin ja niinmuodoin korkein. Taiteen ihanat kuvaelmat innostuttavat meitä siihen, että mikä on hyvää ja jaloa, kun hyvyys ja jalous meitä lähestyy kuvaamataiteen tai runouden kirkastamassa muodossa.
Voitte itse valita kumpaan ryhmään lukeudun!
Ennen ensimmäistä runoaan, veli Markus luovutti oman runokirjansa OJAMON SADE – RUNOUTTA SUKELTAJILLE JA LUOLASUKELTAJILLE runouden ystävälle, sotahistorian professori Martti Turtolalle
aploodien kera. Kirja on painettu 100-vuotta vanhalle paperille ja niitä on tehty vain 8 kappaletta. Kuriositeettina
voidaan mainita, että veli Martti on lainannut esim. Jääkärikenraali Einar Vihma - Ihantalan taistelun ratkaisija (Otava) teokseen suuren runoilijan Yrjö Jylhän runoja (ja Lasse Heikkilän runoja kirjasta Balladi Ihantalasta). Veli Markus jatkaa, valittuja runojani ei ole esitetty aikaisemmin. Ensimmäisen runon veli Markus omisti rovasti Riitta
Männistölle – aihepiirin mukaan ja kiitokseksi lämpimistä sanoista klubillemme - vaihtarina-
SUKELTAJAIN SUOJELUSENKELI
(SUKELTAJA M. ALLISEN TAITEILIJATÄDIN INSPIROIMANA)
Etäisyyden päässä aavistamaton,
aurasi väreenä eelläin johdatat meitä,
oomme varjoissas hohtavaisia lapsia!
Valkea trilaminaattikaapus olkohon
suojelusenkelimme tunnuksenas,
aurasi juone tulkkinamme uumenten!
Kätes kiilanas toivohon nousten
näköpiirimme kirkastaen ohjaat,
humunas väräjävien vetten!
Kuin untemme salainen juuri,
pelkomme hiiskuksi vaimeten sen,
kilvoittelumme kyllyydestä elämme!
Povessamme virvatulena ohjaten,
liki ain’suuruutes sädevuossa –
lähdöstä paluuseen hohdamme!
Veli Matti Rinne täytti 75-vuotta kuluvalla toimintakaudella. Jotka ette häntä tunne, voin kertoa hänen olleen
Suomen mestari Tukkilaislajeissa nuoruudessaan. Hän käyttää itsestään mielelläänkin nimeä Tukkijulli. Tämän inspiroimana tein hänelle runon johon yritin sisällyttää kansallismaisemaa ja kilpailuhenkeäkin.
TUKKIJULLI
Sininen taivas, sininen vesi,
siellä Kalasääksi pesi.
Vartija valtakuntansa laskijana;
harjukset, turvat, toutaimet
ja seipit tallella ovat.
Suurta vesilinjaa katsoo
ja tietää jo kaukaa,
taivaan takaa.
Hassua miten kaksjalkaiset
jaksavat pesäpuitani kaataa!
Niitä en jaksa laskea enää,
harmittaa laskea epätäsmää.
Miks juuret ja latva jätetään?
Miks vain keskiset otetaan?
Pesäpuun varsia lainehilla ui,
ne niitä kuohuvilla heittää.
Tukkijulli keksiin nojaa,
odottaa vuoroa omaa.
Ruutupaidan hihansuusi,
oiva kääre lihakseesi.
Keksin kärki kohti taivasta,
ylläs valtijaslinnun kaarto.
Suurta ovaalirataa halkoo,
koukkuteräs keskiönään.
Onko tämä enne
vaiko haaste?
Koskenlasku hurjana käy,
laatu tasapainon taitavan.
Näkee valtijas veroisensa,
on kilvoitteluun syy!
Vaaka puun ote, vaikeuksia luo.
Aikaan varjoin välkehtii,
aikaan koholaineita halkoo
ja katoaa sysisyvääsi.
Molemmat silmäterät
vertikaalein viistein;
tarkentaa, tarkentaa,
se ei ole ja on taas.
Rytmi kai tärkein on!
Liike matkii koukkuistas,
vaakapuus siipiini yhtyy,
käy kaks mestaria samassa.
Keksi voimasyvään lyödään,
kaikua säikkyy tukinalaiset!
Jo liitovarjos naulattiin,
voittajan uppohonkaan!
Veli Markus jatkoi: ”Klubimme hengessä lausun muutaman sota-aiheisen runoni. Sota on paha asia ja siinä ei
ole hyvää eikä ihannoitavaa. Runo kertoo ajatuksesta, että kaikki vihreä mitä on olemassa, jokin kannattelee sitä!”.
VARRENHALAAJA
Suopursu kiimaa tuoksuu,
on suovillalla pallomeri
ja valkea~haituvaiset sen
ohuina leikkaa ilmaa.
Varrenhalaajat, oliot origon
ovat piiloissa katseiltamme.
Kaikki mikä vihreää on –
te palloistanne kannatatte!
Sodan joka osumasta,
nousee ja laskee suo,
kotiaan varjelee näkymätön
ja varttaan halaa ikivoimin!
Sodan kaikki pelottava,
pallos maahan ravistaa!
Varrenhalaajan hautaas –
koristaa ruskea maa.
Seuraava runo kertoo Maariankämmekästä, orkideakukintoisesta rauhoitetusta kasvistamme ja sen juurten
muodosta.
SOTILAS JA MAARIANKÄMMEKKÄ
Hento viheriäinen
vartes kainona
kaartaa kaaren,
mustin pilkuin
tasapainoas haet
surmanterävin lehdin.
Perhosmeri~kukintosi
istuu laella hennon,
lilan~valkeat tähyäjäs
etsivät reittiä sodasta!
Syytönnä pientareella,
lehdissäs kai noenhuntu,
on juuresi ristittyinä
rukoukseen.
Rukoilethan
kanssani – – Maariaa?
SIIVETTÖMÄT LINNUT
Lintuna ilman siipiäsi
taivaan lakea haet.
Ohenevassa ilmassa
väsyt ja luovutat –
pysähdyt –
ylläsi puolikuu,
allasi puolimaa,
on hetkesi niin kaunis!
Kiiltopinnan kuuma
turbulenssi halkoo
koneistettua nokkaasi
ja elit vain hetken
nähdäksesi miten
kultaiset siipesi
jyryäänin aukeavat
ja kuolevat!
Ennen kuolemaasi
synnyit yhä uudelleen
ja näit itsesi takaa;
700 kertaa minuutissa.
Veli Markus jatkaa, isäni isä Eilo E. Salonen kaatui Keski-Kannaksella Raasulin kylässä vuonna 1939. Hän eli hyppymiinaan astumisen jälkeen vielä 3 päivää sotilassairaalassa, menetti molemmat jalkansa ja toisen käden. Tämän lapsena kuulemani tarinan siirsin runoksi. Olen iloinen saadessani lukea tämän runon erityisesti Teille.
HYPPYMIINA
(Omistettu Eilo Esko Saloselle. Kaatui Keski-Kannaksella Raasulin kylässä 1939 – 2. Kirjallisuustapahtuma Virossa ) 3.6.2010
Hiljaa riemumielin kaikki odotamme
sanomaa uuden Päiväkäskymme –
Mannerheimin sanoihin päättyykö sotamme?
Viime laukausten kumun hajanaisen
takavarjoista nousuu avunpyyntös hiljainen –
tuskaa ja hätää pulppuaa läpi sanojen.
Sodan julmin ”Ääni” kai korvaani viesti,
sodan nopeuttamia hermoratojani käskytti –
verikämmeniini piikkilanka jo kosketti.
Luottaen sotakypärän harmaan suojaan,
niitit sen heiluvat vasempaan ja oikeaan –
hikinen hihna painuu ihoon ja likaan.
Kohtaa veljeskatse alla honkain punaisten,
vain yks’ väkevä nostona on tarpeen –
turvaa taas haen piikkilanka-aidan taan.
Pamahtaen nostaa jalkain juurestaan,
sehän oikeaa sikanautapurkkia muistuttaa –
kyrilliset kirjaimet yhtenä rivinä koristaa.
***
Kaksi sotilasta shakkilaudalta
poistetaan, sydänlukot rinnassaan
näkevät äkisti kaiken menneen.
Eikö Jumala tiedä ja ymmärrä,
kahta sotilasta samasta ruudusta?
Puolitoista sekuntia ja kirkas valo –
Jumala pelaa omilla säännöillään!
Lakikorkeus osumapisteinä kahden,
Jumalan lasten luo ja sankareiden –
kehot yhtyvät kanssa pikametallien.
***
Kolmannen luokan vapaudenristi
mustin~surunauhoin~miekoin rinnassaan
Äiti saattaa kirkosta vainajaa.
Lapsi kättä puristunutta puristaa,
miettii siirrosta tuskin kuuluvaa –
vain kenkä arkussako liikahtaa?
Viimeinen runo esitettiin veli Reijo Taalikan kesäisen 50-vuotis syntymäpäivän innoittamana. Veli Markus laski
paperit kädestään ja lausui ulkomuistista sanat veljelle, ystävälle, laskuvarjojääkärikoulun sotilasmestarille.
VELJESKUNNAN VARJO
(Omistettu Veljelle ja sotilaalle, Reijo Taalikalle – 50 v päivän johdosta. Tarina miten Reijosta tuli sotilas ja
sukunsa sankarista nimeltä Viljam Pylkäs ) 16.6.2010
Pienenä poikana ammuin konekiväärilläni,
puiset hylsyt lensivät tupaan –
ja pitkäjalkainen mies sanoi minulle:
>>Tämä on varmaan – –
ase veljeskunnan harmaan!
Silloin tunsin auran Sotilaan
ja sydämeni lihaan paloi sen jälki.
Veljet, mua kantakaa,
kun astun taivaan avaraan!
Hopeasiipieni varjoon jää,
allani jo suureneva maa!
Miehen tie on miehen tie,
ei puolestas elää voi sitä kukaan,
silti näen syvälle sun sydämees
ja näen siellä – Sotilaan!
– joka laulaa:
Veljet, mua kantakaa,
kun astun taivaan avaraan!
Hopeasiipieni varjoon jää,
allani jo suureneva maa!
Ylläin varjo valkein aukeaa!
Ennen tanssiorkesterin saapumista otettiin veljien yhteiskuva ja yhteiskuva ladyjen kanssa. Tanssiin ja säveliin lopetan tarinani, alkaahan virallinen ohjelma päättyä.
Sihteerin haastattelussa lady Hillevi Hatakka 19.2.2011:
En voi sanoa mitään mikä ei olisi positiivista. Koin juhlan todella arvokkaana. Vanhoista herroista näkee juhlien tärkeyden, veteraanien ja sotien muiston vaalimista, nuorten ja yhteiskunnalliseen apuun tähtäävä toiminta tuntuu tosi arvokkaalta. Toivoisin, että nuoret löytäisivät myös tiensä Kallion klubiinne. Korostan tätä
asiaa. Aate on niin hyvä. Tilat ovat vanhoja Helsingin arvokkaita paikkoja ja hyvä paikka tälle juhlalle. Menu oli hyvin suunniteltu ja maistuva. Illallinen oli ammattitaitoisesti todella suunniteltu ja todella hyvää.
//Hillevi
- Sihteerin muistiin merkitsemänä 18.2.2011-
