VILPOINEN MUSEOITU SELLI 31.1.2014

Posti kannattaa aina lukea eikä jättää seuraavaan aamuun – yllätysmomentti kirjekuoressa saattaa odottaa lukijaa – mutta aina ei kerkiä, kun on muuta sovittua. Pitkään suunniteltu ja pitkänä toteutettu käynti HELSINGIN KESKUSVANKILASSA sai toteumansa perjantaina 31.1.2014 klo 17:00 alkavana. Veljemme Seppo oli järjestänyt –”naisten pyynnöstä” kiertomatkan ankeuteen.

 

Sanavalmis Seppo ei koskaan petä – hyvä muisti liitettynä sujuvaan ulosantiin ja vankkaan laaja-alaiseen historiantuntemukseen – on oivan ja kokeneen oppaan merkki. Kysyt mitä vain -sotahistoriasta, Helsingin historiasta, sosiaalipolitiikasta, vankeinhoitolaeista ja -asetuksista, - olemalla oma itsensä esitys on parhaimmillaan – tällöin vapautuu kuuntelijan ilmapiiri vastaanottavaiseksi – vaikka aihepiiri oli kaiketi ”ennen kokematon monelle meistä”. Tässä tapauksessa kai – kokemattomuus luetaan kunniaksi? Meitä oli arviolta 10 ystävää – miehiä ja naisia tutustumassa Sörnäisten kuritushuoneeseen – kuten paikkaa ennen kutsuttiin. Ulkona oli ovessa kytllti ”Viikonloppu tapaajat” – 2 meistä luki sen muodossa ”Viikonloppu tappajat”- mustat korpit istuivat pihan suuressa puussa ja odottaen katselivat meitä – välillä levittäen siipiiään. BAD OMEN.

 

Ensitöikseen täytyy todeta, että – yleisvalvonta alueella toimii. Emme olleet saaneet autoa vieraspaikoille, kun ”firman pakettiauto” ystävällisine, mutta tarkkaavaisine vartijoineen tulivat meitä tervehtimään. Sepon kädenheilautuksella – takautuva rekisterikilpi valoineen katosivat sinne mistä olivat tulleetkin. Nopeasti ja hiljaa.

 

Veli Seppo tuli meitä ulos vastaan ja kokosi joukon – olihan hän ohjeistanut olemaan paikalla ajoissa. Suunnitelmana oli aloittaa klo 17:00 – mutta kehno sää vaikeutti monen kulkua ja aiheutti odottamattomia, mutta ei mahdottomia viiveitä. Menimme yhdessä taloyksikön päädyssä olevan tiilikaaren alta – välitarkastuspisteen kautta – välisisäpihalle ja sieltä oikean siiven kabinettiin. AV-välineet ja havainne-taulu odottivat käyttäjäänsä. En nyt mainitse kävijöitä nimillä - koska ilmeisen vaatimattomina muutama meistä esim. ei halunnut kuvaansa esim.  julkaistavaksi web-sivullamme. Kunnioitamme näitä päätöksiä kyseenalaistamatta niitä ja syystä peittoamme nimitietommekin. Pysyköön ryhmämme – yhtä salaperäisenä, kuin paikka jossa olimme käymässä – ja silmissämme näytti. Yhden henkilön mainitsen kuitenkin nimeltä – emeritus sotahistorian professori Martti Turtola kunnioitti seuraamme ja oli ”yhtä lapsekkaan innostunut” kuin muutkin – mitä tulisimmekaan kokemaan tänään!

 

Isäntämme ja veljemme Seppo toimi puheenpitäjänä ja oppaanamme tiilisen vankityrmän saloihin – tiilet olivat Virosta tuotuja ja käsin poltettuja. Nykytoimintamallissaan – Martin ja Sepon mukaan –nykymallin mukainen ”vankilakäsite” on oikeastaan .yhtä vanha, kuin talokin eli – olikohan se suunnilleen 140-150 vuotta. Talo itsessään kuvattiin H:n muotoiseksi. Henkilökunnan määrää en mainitse, mutta ”asukkeja” kompleksissa on noin 300 – vähän yli tarpeen, mutta vuodepaikat on toki jokaisella. Vuodepaikat vaihtelivat ”tavallisesta” – ”eristysmalleihin”. Seppo piti noin tunnin kestävän laaja-kerrontaisen historiikin joka oli kyllä riittävä ja kattava ja ennen kaikkea erittäinkin värikkäillä ilmaisuilla väritetty. Kun pelottavaa värittää – ei se kuulostakaan enää niin pelottavalta. Pelko sanana on väärä – emme pelänneet – oudoksuimme ”tuntematonta” ja tämä aiheuttaa pelonomaisen sisäisen tunteen – ainakin minulle. En ole jännittäjätyyppi – ehkä käynti aiheutti sellaista positiivista kirvelyä vatsanpohjassa.

 

En pyri olemaan spesifinen ja luetella kaikkea mitä kuulin – se ei ole olennaista, olennaista on tuoda julki meidän kävijöiden tuntemuksia ja käytäväkeskustelujamme. Kävimme yhdessä yleisopastusjakson jälkeen sisäpihaan kautta ulkoilmaan – välitilaan rakennusten välillä – vihreät puistonpenkit olivat kuin italialaisessa ”trattoriassa” konsanaan – ehei, ei tämä näytä vankilalta – eikä kuulu kovaa huutoa ja kahleiden kalskahtelua. Minut ylennettiin pikaylennyksellä joukon jälkikärjeksi eli ovi-vastaavaksi. Tämän pestin hoidin kaiketi kunnialla – aamu-uutisissa ei ollut tietoja vankilasta karanneista.

 

Talon sisäinen arkkitehtuuri kielii vanhoista kauniista yksityiskohdista – portaiden nousukulmista, kattokaarista, lattiahalkeamista, tukevista oviratkaisuista – ja valvontakamerat lienevät sitä uutta nykyaikaa – hahmontunnistus, verenpainemittaus ja lämpöarvot kehossa yhdellä mittauksella. Paikka on valvontakameramyynti-yrityksen toiveuni ja niitä huoltavan insinöörin maanpäällinen painajainen? Voi sitä johtojen määrää.

 

Me sotahistoriaharrastajat tiedämme – asekätkijöistä joita sodan jälkeen pidettiin vangittuna tai muuten vaan seinien sisällä ilman syytesyytä. Nimiä mainitakseni esim.  päämajoitusmestari-kenraali so. operatiivinen johtaja A.F. Airo ja Tasavallan presidentti Risto Ryti. Presidentti Rytin huone on vankilassa – monen portaan ja mutkan takana – museoituna tilana ja tänne pääsimme käymäänkin. Karu oli selli- ikivanha kirjoituskone Continental istui pöydällä – paksut lämpöputket kiertävät seinällä –ilman varsinaista radiaattoria, pikkuviileä huone jossa sängyssä harmaa virttynyt villahuopa –mallia SA-INT. Ainoa ero taisi olla –oma-kokemanani olla se, että huovassa oli punainen pituussuunnan suuntainen raita. Piristävää synkässä huoneessa. Seppo oli elementissään ja tarinaa tuli, mutta hän tiesi, että Martti Turtola on kirjoittanut kirjan Risto Rytistä – oli siis oikeutettua, että juuri häntä pyydettiin ”ensimmäisenä” istumaan Rytin sängylle.

 

Kermaanharmaa putkirunko narahti istuttaessa. Kädet sylissä, miettivä katse jalkoihin –hiljaisuus. Martti alkoi puhumaan Risto Rytistä ja historiaviritteistä tarinaa tuli kuultavaksemme sujuvassa kronologiassa – miellyttävältä kuulostavassa muodossa –päivämäärät ja kuukaudet ja tapahtumat soljuivat eteemme. Olimme etuoikeutettuja. Sen verran sanon, että poistuessamme huoneesta – kävin kirjoittamassa kirjoituskoneen mekaanisella näppäimistöllä –sanan RYTI – koneen Y kirjain oli kovin kuluneen näköinen ja selvitin kiinnijuuttuneet kirjasinvarret toisistaan. Hyvä on Rytin haamun jatkaa kirjoitteluaan.

 

Kävimme myöskin – ehdottoman mielenkiintoisessa Vankila-kirkossa. Pitkät vihreät massiivipuupenkit monissa rivissä ja paksu vanhan ajan lautalattia. Kaunis musta flyygeli nurkassa ja kaari-ikkunoissa valuvaa vanhaa lasia. Jeesus krusifiksi – puhujanpöntön korukirjailtuna ”avoimet kämmenet” –kuin lähteellä juojalla konsanaan. Urkupillien suorat rivit vasemmalla ja oikealla peilikuvina ja parvi takana – jossa kuuleman mukaan Rytikin kävi – ei sopinut tavallisten vankien joukkoon valtion päämiehenä – vangit nousivat yhteistuumin seisomaan Rytin saapuessa parvelle. Olimme kirkossa aika kauan – sekä Martti, että Seppo olivat äänessä – hyvin kaikui ja kantoi tarina sekä tilassa, että mielissämme.

 

 

Vankilassa oli toinenkin kirkko – Ortodoksinen kirkko. Tänne emme päässeet – Seppo kertoi syynkin. Siirtyminen vankilassa tilasta tilaan kulki mitä moninaisimpien käytävien, holvikaarien ja suljettujen ovien ja vartijapisteiden kautta – monta avainta tarvitaan ja kulkulupaa kierrokseen jonka teimme. Oli kellareita – vankiosastoja - eritysosastoja – näissä vankien osastoissa Seppo laski puheensa volyymiä ja kuuntelumme herkistyi entisestään. Saatoimme kuulla sellistä musiikkia ja puhettakin. Sellien välinen avonainen tila – jossa suuret I-palkki portaat – oli katettu – ilmeistä syystä Sepon mukaan – ettei vangit heittele toisiaan kerrosten välillä tai vartijoita - taisi olla vain kevennys --- vai oliko sittenkään?

 

Vanhana teknologiaorientoituneena miehenä – ja yhdessä saimme tuta hetkiä ja kuvauksia vankilan todellisesta arjesta - pääsimme tutustumaan ”miesten huoneeseen”- olihan vankila vain miehille – tämä huone oli varustettu korotetulla lattialla, viemäriputki yhdistetty ”ulosteenpesujärjestelmään” – kone joka separoi suolensisäiset pakkausmateriaalit luonnollisesta suolilopputuotteesta. Miten tämän nyt sanoisi tämän kauniimmin –eritehuuhtelin! Lopussa tutkittava – joko läpäisee seulan tai sitten ei. Outo ja kummeksuttava paikka jossa asiakkuus ei liene se toivottavin malli.Tämä oli se paikka –jonka käynnin jälkeen alkoi kuulemaan joukostamme sorinaa – ja puheita ”ahdistavasta ympäristöstä”.

 

 

Tämä yhdistettiin kellarikäytävien puolipimeään ja kopiseviin lattioihin, seinillä iskostuviin ”toimintaohjeisiin”- mielikuva maa oli luotu eikä hevillä pyyhkiydy. Itse olen sen verran realisti ettei maailmani saanut kolausta. Hyvä, että tällaisia paikkoja on –niitä mitä ilmeisimmin tarvitaan. Taitaa vaan olla niin, että kaikessa säästetään ja rahan niukkuudessa näitäkin laitoksia vähennetään ja ollaan ajamassa alueittain alas. Sepon ilkikurisesti värittämillä oheistarinoilla matkamme aikana --- ei voi olla välittymättä kuvaa -näitähän oikeastaan tarvittaisiin enemmänkin eikä vähemmän. Paikassa oli pitkäaikaismajoituksessa aika montaa eri kansalaisuutta ja monenlaista kulkijaa - on kuitenkin hienoa, että heille on järjestetty koulutustoimintaa, mahdollisuus kouluttautua on yhteiskunnalta hieno kädenojennus vangeille. Päivärytmi tuntuu maallikolta kovalta ja ohjatulta – tähän taitaa olla syyt ja tarvekin.

 

Kävimme myöskin kirjastossa jossa oli 2 akvaariota. Kalat tuntuivat olevan mielissään, kun valot syttyivät ja alkoivat parveilemaan - kaiketi ruoan toiveessa – jonkin sortin syyttömiä vankeja nämäkin? Itse tutkiskelin kirjahyllyt pikakatseella Sepon esittelyn aikana – aakkostus kohdallaan. Totesimme, että Martin kirjaa ei hyllystä löytynyt - tämäkin asia saattaa korjaantua.

 

Ilta oli pimennyt kun saavuimme takaisin kabinettiin josta pikaisesti keräsimme tavaramme. Uskon, että kukkaroni ja kännykkäni oli ollut valvovan silmän alla täydessä turvassa povitaskussa. Meillä oli suunnitelmassa siirtyä pikisesti ravintola Zinnkelleriin Liisankadulle – jossa oli pöytävaraus odottamassa. Takaseinän suuri pöytä odotti meitä. Ajaessani vankila-alueelta ulos – näin Martin kävelemässä musta turkishattu päässään - viimaisessa säässä –olihan autossamme tilaa ja tarjosin kyytiä Helsingin rautatieasemalle – tarjoukseni hyväksyttiin ja matkamme jatkui iloisessa hengessä kohti keskustaa.

 

Pöytäseurue oli jo koossa, kun vaimoni kanssa saavuimme ravintolaan – vain meidän tilauksemme puuttui. Saksalaisen dunkel-oluen siivittämä, wienerschnitzel kuorruttein edessä ja rasvaiset äijäperunat odottamassa ottajaa – vaimollani oli edessään kampelaa ja kylmiä perunoita – tarkoituksella. Sepolla oli yllätyksellisesti hirven lihaa. Kun ruoasta maksaa – kai sen voisi lämmittääkin. Seurueessa virisi mukava kaiken-osallistuva keskustelu – kukaan ei jäänyt ystävyyden piirin ulkokehälle. Yhdistäviä keskusteluaiheita olivat ainakin ankeus ja sukeltaminen – 30 vuotta vanhan konjakin siivittämänä. Ilta sujui kuin siivillä ja 21:20-22:00 seurueemme hajaantui. Itse olin dunkelin pauloissa (5.6%) ja vaimoni joutui ottamaan ylipitkän autoni liian lyhyestä parkkiruudusta ulkoilmoille. Suuntasimme kotia kohti, 

 

 

Kiitos Sepolle – hienot järjestelyt – hieno ilta – hienossa seurassa. Uskon vakaasti, että kaikki viihtyivät.

 

Keltainen puomi laskeutuu ja yövalot aktivoivat vankila-alueella. Maassa on rauha ja kaikilla hyvä tahto. Ainakin ulkopuolella.

 

Soittelin Sepon kanssa seuraavana päivänä eli tänään lauantaina ja kertasimme koettua. Hyvä fiilinki vieläkin – ainakin 1 asia jäi nega-asiana mieleen – ruoka ravintolassa oli osittain jäähtynyttä ja vertasimmekin tätä iloisessa hengessä ”jakoavaimeen ketsupilla” – jakoavaimessa ei ole mitään vikaa –jos on Bachon tekemä. Ainoa jakoavain jossa peukalomatoruuvi kääntyy oikeaan suuntaan. Ketsupin on toki oltava Heinzin tekemää Ja niin - 30 v vanhasta VSOP konjakista saa ottaa nollan pois perästä – kaikkien yhteinen mielipide.

 

Sepon lukematon aamuposti - valkea kirjekuori:

 

SEPPO H on valittu ja hyväksytty SUOMEN KIRJAILIJALIITON varsinaiseksi jäseneksi - VELJIEN ONNITTELUT - KIRJAILIJALLE. Eräskin kirjailija on kirjottanut 7 kirjaa (en nyt pahoita kirjailijan mieltä) - eikä ole tullut hyväksytyksi tähän erittäin vaikeapääsyiseen liitton. HIenoa!

 

Sanailuin,

 

 

Veli Markus

 

 

 

PS :lisään kuvia Sepon kameralta - kunhan saan "sopivan PC yhteen" kameran XD kortille.Valitan odottamatonta viivettä.

 

 

KIRJALLISUUTTA AIHEESTA:

======================

 

Kenraali Airo kirjoitti vankila-ajastaan asekätkentäprosessia eritelleen kirjan "Liikekannallepanosalaliitto". Se muodostui hänen puolustuspuheestaan oikeudessa ja siihen liitetyistä kirjeistä.

 

 

Marti Turtola kirjoitti vastaavasti kirjan - Aksel Fredrik Airo - taipumaton kenraali Otava 1997, Helsinki. .sekä nuoresta Airosta löytyy viitteinä Martin sedästä kirjoitetusta kirjasta - Jussi "Usko Johannes" Turtola - Kyllä täällä kaatuakin voidaan - Suomalainen upseerikohtalo 1941 - Otava -Keuruu vuonna 2000 ISBN: 951-1-15449-4

 

 

 

 

Martti Turtola (wikipedia lähdelainaus) - 

 

• Turtola, Martti: Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta. Helsinki: Otava, 1994. .
• Turtola, Martti: Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.