LC Vantaa / Helsinge toteutti Auta Lasta - Auta Perhettä kampanjan äitienpäivän aattona 10.5.-14 samanaikaisti S-Market Liesitorin, Myyrmäessä ja K-Supermarket Louhelan myymälässä.
Kaikki
me Lions-naiset olimme pukeutuneet Lions-huomioliiveihin, jotta erotuimme
asiakkaista.
Kerroimme asiakkaille heidän tullessaan sisään, että olemme keräämässä
tuotteita Länsi-Vantaan vähävaraisille lapsiperheille ja pyysimme heitä
ostamaan yhden ylimääräisen tuotteen, jonka he voivat sitten kaupasta tultuaan
jättää meidän keräyskärryihimme. Kerroimme myös, että teemme yhteistyötä
Vantaankosken seurakunnan kanssa ja Kirkon Diakoniatyö hoitaa tuotteet niitä
kipeimmin tarvitseville lapsiperheille.
Asiakkaat suhtautuivat asiaamme suurimmaksi osaksi erittäin myönteisesti ja olivat siitä iloisia, että keräämme konkreettista tavaraa. Varsinkin lapsiperheiden lapset olivat suloisia tuodessaan itsevalitsemansa tuotteen kärryymme.
Keräyksellä saatiin päivän aikana kokoon 10 täyttä ostoskärryllistä. Kärryt täyttyivät mm. pesuaineista, vaipoista säilykkeistä, pasta-aineksista, puuroaineksiin ja kaikkea siltä väliltä, mitä lapsiperheiden arjessa tarvitaan.
Kiitämme kaikkia lahjoittajia lämpimästi, kuten myös myymälöiden kauppiaita. Heidän myönteinen suhtautumisensa tärkeään asiaan mahdollisti keräyksemme onnistumisen.
Helpompaa arkea lapsiperheille Äitienpäivänä ja kaikkina muinakin päivinä toivotamme LC Vantaa / Helsingestä.
Teksti: Raija Sarantila
Kuvat; Irmeli Kolehmainen, Raija Sarantila, Pirjo Kortteisto ja Arja af Heurlin