Veimme sanomaa rauhasta Korson Lumoon. Kerroimme Vantaan Kuvataidekoulun LO2 – ryhmälle klubimme aktiviteeteista lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi. Muutama opiskelijatyttö oli kuullut lioneista. Yksi läsnä olevista olikin saanut viime keväänä Lion-stipendin. Quest-tunteja ei kukaan tuntenut.
Tapaamisen sisältö oli klubimme puolelta sama kuin aiemmin Uomarinteen koulussa. Mielikuvaharjoituksessa monen oppilaan mielikuva rauhasta löytyi joltakin ulkomaan matkalta ystävän tai perheen kanssa. Lämpö ja hiljaisuus olivat tärkeitä asioita ja joillakin uiminen. Yhteistä kaikille vastauksille oli turvallisuuden tunne ja yhdessäolo.
Kuvataidelehtori Kati Sorvali ja yhdeksän kuvataidekoulussa opiskelevaa nuorta jatkoivat tutustumista värien maailmaan. Olenkohan oikeassa, jos veikkaan, että piirustuksissa näemme ainakin sinistä ja keltaista!
Vantaalla 22.10.2012
teksti Aila Keturi
kuva Samppa Keturi