Kansainvälistä Naistenpäiväjuhlaa vietettiin perjantaina 8.3.2013 Länsi-Vantaalla Maijussa. Vitivalkoinen lumi peitti Vantaanlaakson tienoot. Pihalle oli sytytetty soihtuja. Jos oli onnea, oven saattoi aukaista joku nuorista esiintyjämiehistä. Päävastuun tilaisuudesta kantoi tänä vuonna Vantaan soroptimistiklubi.
Illan ohjelmasta kertoi maahanmuuttajakoordinaattori Anniina Sommarhem. Tilaisuuden aloitti Vaskivuoren lukion mieskuoro. Kaksi kuorolaista saattoi johtajansa Jonna Salmisen yleisön eteen. Päivänsankarit eli kaikki paikalla olevat naiset saivat nauttia taitavasti esitetystä musiikista. Varsinkin Hissi-esitys oli vertaansa vailla.
Henna Sarriolan laulut What a wonderful world ja Täällä pohjan tähden alla herkistivät kuulijat. Paljasjalkaisten tyttöjen vallaton tanssiesitys sai kaikkien jalat heilumaan pöytien alla. Ohjaajana oli Moona Nevalainen. Olin aika varma, että jos mahdollisuus annettaisiin, olisimme kaikki charlestonimaisissa tanssin pyörteissä!
Taiteilijapianisti Irina Grönlund säesti, kun ryhmä Myyringissä toimivia harrastajanaisia lauloi venäläisiä lauluja. Sitten lauloimme samat laulut yhdessä suomeksi. Varsinkin Miljoona, miljoona ruusua ja rullaati-osio innostivat meidän klubilaisia: Seijaa, Leeniä, Raijaa, Railia, Marjattaa, Renatea, Arjaa ja minua.
Demnatin kauniit tytöt Amira, Hind ja Zohra lauloivat ja tanssivat. Heidän äitinsä lausui kaikille naisille runon Naiset. Denise Svanström valitsi runon sijaan kertomuksen, Angelan sana. Sen sisältönä oli, miten tärkeää on kilttienkin tyttöjen oppia sana ei.
Vuoden 2013 länsivantaalaiseksi maahanmuuttajanaiseksi julistettiin Sharaf Roble. Hän on ollut aktiivisesti mukana kotouttamista edistävissä hankkeissa ja ollut aina valmis auttamaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Vantaan Varia hoiti tarjoilut. Kiitos! Erityiskiitokset Heli Kolholle ja hänen soroptimistisiskoilleen sekä meidän aktiiviselle Renatelle. Suve Pääsukenelle kiitokset koordinoinnista ja Myyrmäen aluetoimikunnalle tilaisuuden tukemisesta.
teksti: Aila Keturi
kuva: Heli Kolho