Presidenttimme Eija Lumivaara aloitti oman kautensa pitämällä ensimmäisen hallituksen kokouksen kodissaan Talman maisemissa. Kesän kuulumiset kerrattiin ja sen jälkeen siirryttiin keskustelemaan uuden toimintakauden suunnitelmista.
Muutkin kuin hallituksen jäsenet osallistuivat kauden avajaisiltaan. Virallisessa kokouskuvassa tosin mukana on vain hallituksen jäseniä, mutta kaikilla muillakin oli sana hallussa. Keväällä luonnosteltua kauden toimintasuunnitelmaa hiottiin hieman. Mutta pääsääntöisesti toimintaa jatketaan edellisten klubipresidenttien kartoittamalla tiellä keskittyen palvelutoimintaan. Toiminta maahanmuuttajanaisten ja vanhustyön parissa on hyvässä hallinnassa jo aiemmilta vuosilta. Uudeksi palvelukohteeksi suunnitellaan toimintaa nuorten lapsiperheiden auttamiseksi.
Uutta energiaa puhkuen aloitamme siis toimintamme
29.8.2012
LC Vantaa/Helsingen hallitus
Irmeli Kolehmainen
Tiedottaja