ENEMMÄN KUIN ESITELMÄÄ 26.1.2013

Kun ihminen puhuu tunteella, värittyy tarinaan sanojakin enemmän. Äänenpainotukset, katseet, tauot puheessa elävöittävät esitystä. Harvoin olemme saaneet kokea näin intensiivistä esitystä - salin hiljaisuus on laskeutunut.

Kaikkia aihe kiinnostaa - silti meille niin tuntematonkin aihepiiri. Me sotahistoriaharrastajat - joilla on keskivertoa laajempi näkemys - saamme ottaa tänään lakin kauniiseen kouraan. Kirjaimellisestikin. Saksalais-suomalaisen koppalakin asianmukaisine merkkeineen - autenttista ja kulunutta sotareliikkiä.

Toisaalta saamme ottaa lakin kouraan - kuvainnollisestikin - saammehan kuulla esitelmää sotilas Tapani Hakavuosta ja tarinan siitä miten hänestä tuli SS-Schutze. Tarina kertoi salskeasta urheilijasta joka silloisen Suomi neidon uhan ja hädänalaisenkin tilan hetkillä - koki nuoren miehen unelmaa ja ehkä tarvetta tehdä jotain. Muodollisella Saksassa saadulla sotilaskoulutuksella voitiin maamme eteen tehdä jotain. Toiset ajattelivat varmastikin näin - pyhäisesti. Tiedän kuitenkin esim. vertailunomaisesti Saksan koulutuksessa olleet jääkärit 1915  - toisilla heistä oli muitakin motivaattoreita, mutta he olivat selkeä vähemmistö. Isänmaallisuus oli siis keskeinen hyve. Voiko parempaa motivaattoria ollakaan? 

En tunne aihepiiriä, myönnän puutteeni. En oikein tiedä mistä aloittaisin kirjoittamisen - olinhan saanut tiedon, että >>älä lainaa tarinaa>>. Käteni ovat sidotut - vai ovatko? Faktat jotka kaikki tiedämme - jokaisella sotilaalla oli kainaloon tatuoituna veriryhmä, kukkulan 701 raskaat uhrit vaatineet taistelut, suhahtelevat Stalinin urut, vinkuvat Stukat - olivat jokaisen rintamasotaa käyvän sotilaan arkea. Tämähän on meille kirjallisuudesta tuttua visiota tai Korkejännityksestä pikkupoikana lukemaa. Suomalaiset Saksassa taistelemassa - viimeisenä tähtäimenään Suomi-neidon ahdingosta pelastaminen. Yhtälö oli niin erikoinen, että tämän ikäisen  miehen on oikeasti vaikea syvällisesti ymmärtää - mitä nuoren miehen mielessä silloin on liikkunut, kun näin suuriin asioihin on pitänyt ryhtyä? Mitä maailmassa ja Suomessa oli tapahtunut, että tällaiseen ryhmäliikkeeseen pitää ryhtyä. Siirrymme ajassa taaksepäin:

Hangossa pidettiin sotilasparaati, suomalaiset sotilaat Saksan rintamalta oli jo vedetty pois. Tallinnan satamasta saapunut höyrylaiva oli tuonut pataljoonan sotilaita ja saksalaisia lomailijoita Hankoon. Katseet ovat varmastikin laivan kannella olleet kohden isänmaata - auringonpaisteisena päivänä istuessa ja maatessa Warthe-laivan kannella.

Matka Saksaan Vaasasta alkoi höyrylaivalla Bahia Laura - sama laiva jolla matkusti Lauri Törni Saksaan v. 1941. Molempiin suuntiin mentiin siis laivalla. Mitä ovatkaan miettineet lähitessään ja palatessaan. Millainen vastaanotto on? Viron rantaviiva oli nyt kaukana takana. 2.6.1943 laivaa oli vastaanottamassa virallinen vastaanotto-osasto sekä soittokunta (SS-vuoristodiv:sta NORD). Maihinnousu oli aikaa vievää touhua ja kotimaan kamara oli jälleen jalkojen alla. Mukana vastaanottamassa oli muuten vapaaherratar Ruth Munck - joka oli Saksan Preussilaisen Jääkäripataljoona 27:lle kovin tuttu sairaanhoitaja-hahmo. Marssittiin Hangon keskustaan - edettiin ryhdikkäästi muodostelmassa aseet vasemmalla olalla, toki ilman pistimiä, sotakypärät päässä ja saksalaisessa uniformussa mitalit rintapielissä ja reput selässä.

Saman päivän aamupäivällä pidettiin paraati ja pataljoona esiintyi komppanioittain kolmirivissä katse kohti puhujankoroketta jossa oli Suomen lippu laidalla ja toisella puolella SS-symboli. Kotijoukkojen komentaja ja suojeluskuntamies kenraali Lauri Malmberg tarkasti urheilukentällä joukon. Suoritettiin ohimarssi johon osallistui monia suomalaisia upseereita - katsojina. Hangosta pataljoona astui junaan ja suuntasi matkansa kohti Tamperetta - jossa jälleen marssittiin, ohi Klassisen lyseon (= myös majoituspaikka) määränpäänään Pyynikin urheilukenttä. Tällä kentällä pidettiin myöskin kenttäjumalanpalvelus - vakavaa asiaa asiaa kuunneltiin vakavana ja naama peruslukemilla. Mukana olivat myöskin invalidisoituneet sotilaat omassa ryhmässään. Tarina on pitkä ja laaja - joka loppui varusteiden ja asepukujen vaihtoon saksalaisista suomalaisiksi heinäkuussa 1943 - ja suomalaistunut joukko tarkastettiin Suomalaisessa paraatissa.

Tämä oli kehystarinaa Hugo Tapani Hakavuosta - nuoresta miehestä edessään suomalaisen sotilaan ura ja sotatantereinen tulevaisuus suomalaisissa sodissa - jotka me LC Helsinki/Kallion sotahistoriaharrastajat  tunnemme paremmin. SS-sotilaat oli myöhemmin hajautettu eri joukko-osastoihin - oli pelkoa Saksan aatteen vaikutuksesta (mitä sitten tarkoittaakaan...). Korpraali Hakavuo liittyi Maaselän kannakselle JR 33:een - ryhmänjohtajaksi. Hän haavoittui sodassa suomalaisella rintamalla - Suomea puolustaessaan (...SS-miehet tekivät oman tärkeän osansa tässä sodassa). Hän ei koskaan nähnyt maataan ahdingosta vapaana - jos ymmärsin asian oikein - mutta toki koki sen.  Suomi säilytti itsemääräämisoikeutensa. Hänen osanaan oli sankarihaavoittuminen ja näön menetys.

Esitelmöitsijämme - 1. Alue-pj Tarja Nyberg - kertoi, että Tapani ei koskaan saanut nähdä häntä persoonassaan. Tästä toteamuksesta tunteikas esitelmä alkoi - ja päättyi vaiherikkaan tarinan kerronnan jälkeen isän naimisiin menoon v. 1947 ja hänen-Tarjan syntymään. Tarjan muistoihin isästään kuului opaskoira, poikkeuksellinen ystäväpiiri johon kuului kenraaleitakin ja muita Suomen auttajia - SS-miehiä. Kenraali A. F. "Affe" Airolla oli tapana käydä veljiä-sotilaitaan katsomassa. Näön menettäneille opetettiin harjansitojan ammatti - Tarja sanoi itsekin tämänkin taidon osaavansa.

Hieno esitys - ja niin erilainen. Kiitos Tarja! En saanut kertoa mitään esityksestä - joten tämä oli tarinaa hatusta temmattuna - vai pitäisikö sanoa koppalakista temmattuna!. Joka muuten on esillä - autenttisena sotareliikkinä - nähtävänänne tälla sivulla. Tarja antoi luvan kuvien julkaisuun.

ESITELMÄ 2

Veljemme aforistikko-taidemaalari Seppo Hämäläinen piti toisen esitelmän - joka ei jäänyt edellisen varjoon - eikä edellekään  vaan olivat toisiaan täydentävänä. Molemmissa esityksessä näkyi tottunut "esiintyjä". Veli Seppo puhui omalla kantavalla ja selkeästi artikuloivalla äänellään joka kantoi takariviinkin asti. Sepon esitelmä oli kattava ja loistavasti valmisteltu. Hänet tunnen erittäin pedantista asenteesta - kun johonkin ryhdytään - se tehdään täysillä! Tuloksena oli kattava katsaus sanojen syntyyn - monitaiteilijan ja lahjakkuuden mieleen - kuin aasinsiltoina hänen uuteen aforismi kokoelmaansa. Hän on julkaissut uuden kokoelman KUN TUULI KULKEE OHI. Kirja - on jo sivillamme esitelty pitkäsanaisesti, omalla artikkelillaan. Sepon luomisvoima kumpuaa - kumpuaa- kumpuaa. Voin salaisuutena kertoa, että häneltä on ehkäpä tulossa uusikin aforismikirja - sellainen seesteinen mielenhiljennys - - -  ei sentään!!... luulen vakaana, että kyseessä on jälleen tykitystä ja siltikin uutta koettavaa. Oli hienoa, että veljemme Matti "Tukkijulli" Rinnekin pääsi mukaan seuraamaan esityksiä.

presidentin sanoin 26.1.2013.

Valitan etten  kirjoittanut artikkelia ajallaan ja aikaisemmin. Syy on kovin yksisellitteinen - kirjoittamisesta tekee haasteellista tosiasian valossa ohjeistus - "älä käytä tarinaa - se on vain teille sotahistoria-klubilaisille tarkoitettu". Harmi, koska Tarjan esitys olisi ollut toki julkaisukelpoinen sellaisenaan!