Halleluja! Kirkkoherran virkaanasettaminen 10.2.2013

Hallelujah! - Näihin laulun sanoihin päättyi kaunis tilaisuus. Kallion kantaattikuoro antoi parastaan urkuparvella. Kaunista ja niin mahtipontistakin kuultavaa.  

 

Onnittelijoiden ja kättelijöiden pitkä jono keskikäytävälle jatkumona taaksepäin - aivan isoille parioville asti ja viimeisimmät seurakuntalaiset istuivat vielä penkeillään odottamassa vuoroaan. Kättelyvaihe kesti yli 1/2-tuntia. Uutta Kallion kirkon kirkkoherraa Teemu Laajasaloa kävi tervehtimässä kirkkoherrat-kolleegat, papit, seurakuntayhtymä, ystäviä ja paljon paljon seurakuntalaisiakin. Positiivinen ja lämminhenkinen aloitus kaudelle jossa kauniita puheita ei säästelty eikä opastussanojakaan uuteen kovin vastuulliseen virkaan. Hän sai lahjaksi kolmiosaisen lasiastiaston kirkkoherroilta - kolme astiaa, kolme tarinaa. Ainakin keskimmäisen ison kulhon tarina on seuraavanlainen - se edustaa seurakuntaa ja kuuntelemisen lahjaa.

 

Klo 10:04 ristisaatto saapuu keskikäytävää hiljaa astellen, etummaisella puinen risti kohotettuna edessään. Toiseksi viimeisenä kulkueessa saapuu Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, kädessään pitkä hopeainen piispansauva. Sauvan "kiemurassa" sisällä oli kuvattuna "vene" joka kilahti mustan sauvan koskettaessa maata askelluksen tahtiin. En usko, että kaikki kuulivat kilahdusta, mutta itse istuin aivan käytävän vieressä keskialueella ja käytävän oikealla puolella. Vieressäni istui leijona-tiedotusgurumme ja veli Thorleif "Tusse" Johansson kutsuvieraan ominaisuudessaan. Saattojoukon keskellä saapui uusi Kallion kirkon kirkkoherra Teemu Laajasalo. Tarkennuksena - - häntä ei ollut vielä tässä vaiheessa virkaanasetettu eikä virkaan lähetetty. Monta ohjelmalehtisen kohtaa oli käytävä läpi ennen viimeistä onnittelu- ja kättelykierrosta. Kulkueessa oli monta tuttua. Kulkueen kynttilät näyttivät suurilta ja painavilta kantaa. Suuri kynttilä – suuri liekki! 

 

Alkuvirsi numero 111 alkoi ja kaikki 7 säkeistöä laulettiin. Kallion seurakunnasta lähtee ääntä – positiivisessa mielessä.

 

Piispa Irja Askola aloitti osuutensa osoittaen sanoja tulevalle kirkkoherralle ja salin väellekin.  

 

(Kirjoittajan vapaasti muistamana…) Rakas Teemu – ja kaikki rakkaat kristityt! Seurakunnan asiat ovat läpinäkyviä ja siten ne kohdataan yhdessä. Tänne tullaan veisaamaan ja kokemaan yhteisyyttä. Me odotamme paljon toinen toisiltamme. Mitä ja miten paljon hyvää Kalliossa on tehty ja miten ne luontevasti siirtyy? Toimiva johtajuus vaatii vahvaa siltaa uuden johtajan ja täällä olevan yhteisön välille joka antaa luottamuksen avaimet. Tänään olette toivottamassa Teemua yhteisön johtoon. Yhdessä Te Teemu ja kansalaiset olette armon ja oikeudenmukaisuuden asialla. Teemu - kaiken tämän toteuttamiseen sinut on kutsuttu! Kirkkoherra on osa yhteisöä jossa jokaista tarvitaan, sinulla on Helsingin seurakuntayhtymän tuki ja koko kirkkokunnankin tuki. Et siis ole yksin. Sinä saat aloittaa tehtävän luottavaisin mielin, sinulla on tämän yhteisön kutsu!  Piispa puhui nyt suoraan Teemulle katsoen häntä silmiin. Yhteisön kanssa on turvallista katsoa todellisuuteen. Olemme seuranneet vanhaa kaavaa ja tuomiokapituli on antanut valtakirjan. Pyydän notaari Kari. T. Ahosta lukemaan valtakirjan. Punavalkoiset kukat alttarilla ja saarnatuolissa sopivat notaarin kravatin väriin upeasti sointuen. Oli synnintunnustuksen ja kiitosrukouksen aika. Kuoro esitti päivän psalmin. 

 

Vasemmalla alttaritasanteella edessä istui piispa Irja Askola ja vierellään taempana Teemu.  Seurakunnan tai ”yhteisön” laulaessa sivuparvekkeilta kantaneet äänet sekoittuivat vierellä laulajien ääniin ja sekoitti äänen puhtautta hivenen vieden sitä ”viivemäisesti kaiuttaen” hivenen uuteen suuntaan. Siltikin on jälleen todettava, että laulutaito on kovin kohdallaan ja sanat osataan papereita vilkuilematta.  Piispa siunasi nimeltä mainiten ainakin Riitta Männistön ja henkilökunnan. Kuorosta nousi esiin muita korkeammin soiva ja puhtaasti soiva ylärekisteri. Hieno kontrasti matalan äänialan ja tosi korkean äänialan kesken. Kuulosti hyvältä.  Hopeainen piispansauva seisoi yhä lattiatelineessään vasemmalla takana ja sauvan kiemurasta heijastui yksinäisen kynttilän liekki.  Portaita alttarin edessä nousi kannettava puinen risti alttaritaulua vasten, Kristuksen valokehän linjassa lähentyen. En voinut olla ajattelematta, kohdaltani katsoen, näytti aivan siltä kuin Kristus olisi ristillä väärinpäin. Harha tuli varmaankin siitä, että alttaritaulussa Kristuksen vasen käsi ojentuu kämmen avoinna. Risti vain loksahti paikalleen. Noh – se siitä ajatelmasta. Tulkoon kuitenkin sanotuksi. 

 

Teemu astui saarnatuoliin ja aloitti ensimmäisen saarnansa. Hän kertoi 16-vuotisesta pappisurastaan ja lähtösaarnastaan Agrikolan kirkolla.  Hän puhui hänen edeltäjistään, väkevistä saarnoista jotka ovat päässeet ilmoille tästä samaisesta saarnastuolista ja joita on pidetty 100-vuotisen historian aikana, loistavia kirkkoherroja on ollut ennen häntä. Hän puhui halusta näyttää ja tämä puheen osuus oli oikeastaan – aika henkilökohtainenkin tunnustus päättyen toteamukseen, että hänen valinnassa ei ole kyse oikeastaan huumorista vaan viisaudesta. Mielestäni hän osasi hienosti johdatella – jotenkin oman väheksymisensä kautta nostaa saarna uudelle tasolle ja puhua viisasti. Saarnaa oli hankala kirjata mitenkään. Hän puhui kirkon "juhlalaatan" latinan kielisestä merkitys-tekstiviittauksesta, ollen hänen kiinnostuksensa kohteena.  Saarnatuolin edessä kaiteen yli oli taitettuna vihreä liina jossa kirjattu lintu siivet levällään lensi yläviistoon, kantaen hänen puhettaan kansalle. ”Tällä äänellä – huudettava rohkeasti ja ääntä säästämättä!”.  Halu näyttää – suoraa puhetta!  Saarna käsitteli tasapainottelua tekopyhyyden ja pyhyyden välillä. Se mitä Kalliossa tapahtuu tänään näkyy 20-vuoden kuluttua. Tien valintasta ja tasapainoittelusta tekopyhyyden ja pyhyyden välillä. Hän kertoi perheestään ja lapsistaan ja Jesajan kirjan ihmisistä. Kirkkokin osaa olla tekopyhä, malliesimerkkeinä "rattijuopumuspappi tai rahojen sijoittaminenkin". Kaiken vakavan rinnalla Teemu sai myöskin nauramaan. Hän sanoi lopuksi: ”Rakkaat seurakuntalaiset – viedään pyhyyttä sinne jonne se ei kantaudu, sinne lähimmäisen rinnalle jossa se puhkeaa aamunkoiksi”. Todellinen pyhyys, tunnista omat puutteesi – saat vapautuksen. Hän sanoi myös: 

 

Jumala voi pelastaa taivaaseen – mutta ihminen voi pelastaa toisen ihmisen! 

 

Seurakunta ei ole teatteria – vaan rekennustyömaa.

 

Tehtävämme on puhua kauniisti. 

 

Näihin Teemun kristillis-aforistisiin lausahduksiin olisi hyvä päättää tarina, mutta tarina jatkuu.

 

Kävin pyhällä ehtoollisella ja uusi kirkkoherra antoi öylätin ja diakoni Anne Mäki-Kokkila jakoi ehtoollisviinin. Tapasin tietenkin kustantajaneuvoksen Hannu Hirvikosken – lupasin hänelle muutaman valokuvan muistoksi tilaisuudesta. Mukanani oli hänen kustantamansa kirja PIISPAINKRONIKKA /Edico Oy (). Sain piispa Irja Askolalta tervehdyssaatesanat kirjaani – johon hän kommentoi iloisesti HALLELUJAH!- Händelin loppumusiikki jäi soimaan korviini! Sekä Helsingin hiippakunnan emeritus-piispa Eero Huoviseltakin oivat tervehdyssanat. Sanan valinta – oikean sanan valinta on jutun tekemisessä tärkeää jotta tilaisuuden luonne ja henki säilyy oikein. Toivottavasti olen onnistunut, sanavalinnat kronikka-kirjassani lämmittävät mieltäni pitkään! Hienoja sanoja. 

 

Tapasin myöskin ex-vt. kirkkoherra Riitta Männistön ja kaikki Diakonit ja kahvikaisat kahdessa eri pisteessä. Iloisuutta ja positiivista ilmapiiriä. – tämä taitaa olla sitä sitä yhteisöllisyyttä parhaimmillaan! Kävin onnittelemassa ja vieden uudelle kirkkoherralle klubimme lämpimät terveiset ja onnittelut. Hän sanoi, että ”pidetään polku auki!”. Tapaamme varmastikin hänet talvitapahtumassa torstaina. 14.2. klo 16:00 alkavana.

 

 

Pahoittelen mikäli olen taitamattomuuttani kirjannut mieleeni tarinan jotenkin väärin – näin minä sen koin ja muistin.

 

 

LC Helsinki/Kallio President – Markus Salosen sanoin

10.2.2013 - Kallion seurakunnan yhteisöllisestä Kirkosta.