Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N
LC Helsinki /
Kallio
Töllin nokalla Suomen lippu - sankareille 12.1.2013
Kahvipannu porisee mustaa kahvia ja yönmusta aamu heijastelee pihan puiden haamukuvia ikkunaan. Olen ainoa hereillä ja koirakin palasi aamupissan jälkeen petiin kylmin tassuin. Ulkona on rapsakka keli. Kävin vaatekomerolla, ja jo oppineena - laitoin välihousut jalkaani - pitkät kalsarit - kuten miehillä on niitä tapana kutsua. En kylläkään ole varma miten valtionhoitaja, Tasavallan presidentti, ylipäällikkö, sotamarsalkka, Suomen marsalkka Mannerheim niitä kutsui, mutta hänkin niitä varmastikin käytti kylmänä ja tuulisena päivänä. Tämä tieto saattaa olla sotahistoriamielessä harmaan epävarmaa, mutta Ahvolan-Hannilan vapaussota-rintamalla hän seisoi ja käveli suorassa luotien viuhuessa ympäristössä ja kävelytiellekin - eräs samalla rintamalla vieraillut runoilija käveli - hieman kyyrymmässä. Voihan olla toki niin, että jos ei ammusten viuhunasta välitä niin saattaa kylmästäkin välittäminenkin olla niin ja näin ja ne välihousutkin - mallia SA - ovat voineet jäädä Mannerheimilta pois? Kaikkea tulee miettittyä aamun hetkinä? Tänään on siis kovasti arvostettujen miesten päivä - LC Helsinki/Kallio lähtee ja osallistuu lippuvartioon Hietaniemeen ja Suomen sotasankareiden sankarihaudoille kunniakäynnille.
Nuoren polven esiinmarssin päivä ja sotiemme sankarien ja kaatuneiden muistamisen päivä. Nuori polvi siinä mielessä, että klubimme lipunkantajana toimii tänään sihteerimme Roti - klubimme pitää tätä tapahtumana korkealla niiden "klubille erittäin tärkeiden tapahtumien" listalla - - ja lipunkantajakin valitaan teeman mukaisesti.
Kuumaa aamukahvia hörppiessä mietin lipun kuntoa - kaikki on kunnossa! Veljemme -meistä teknisesti pätevin - Pertti Roti oli huolehtinut, että lippu on "kantokuntoinen". Väliholkki oli kirjoittajan vastuulla ollessaan pudonnut 2 vuotta sitten Hietaniemen lumihankiin ja muovinen epäkelpo kotikutoinen holkki poistettiin ja korvattiin veli Pertin ammattiottein uudella rosterijatkeella - joka nyt naulattiin kaksiosaisen varren alempaan osaan. Jos se nyt onnistutaan hukkaamaan, hukkuu myöskin lipun salon alapää ja silloin pitää valita lipunkantoon klubimme pisin mies -tynkävarsi kourassaan. heh...
Lipusta vielä sen verran, että olemme lähes kateellisina huomanneet, että muilla klubeilla on viireissään liuhuvat jatkeet (streamerit) joissa on merkkejä ARS Ritarisäätiöön kuulumisesta, Melvin Jones jäsenyydet eri vuosilta ja vaikka mitä muuta - me olemme pärjänneet ilman näitä jo 25 vuotta. Meidän lippuahan koristaa 25-vuotismerkki vaikka klubimme on 51-vuotias. Veli Reijo Taalikan sanoin - ei ne merkit, mutta klubin henki! Täytyy kuitenkin todeta, että meidänkin lippuumme - tulee lisää merkkejä. Ensimmäiset on jo nyt hankittu (ritarimerkit). Streamer on teettämisen alla.
Asiat eivät voi jäädä puolitiehen. Ymmärrän, että haluatte tietää miksi kirjoitin niin kuin kirjoitin. Viittaan nyt edellä esiin tuomaani - - artikkelin aloittamiseen suorana seisomisesta ja matalammassa kulkemisesta. Kirjoittamisen pitää perustua faktaan - ainakin sotahistoriakirjallisuusperustaisessa suuressa klubissamme. Käyn siis kirjahyllylläni, koska en halua saada epätietäjän ja harhaajan leimaa, joten tarkennan asiaa. Paavo Susitaipaleen kirjassa AHVOLA (Ahvola/Hannilan vapaussotakertomus - raju rintamakertomus), sivulla 230 sanotaan: "Palatessamme konekivääriasemasta, missä ylipäällikkö mm. kiikarilla tutki vihollisen asemia Hauhialla, näkyi vihollisen valppaus heräävän. Jo singahtelivat yksityiset laukaukset ympärillämme tiheten lopulta puissa räiskyväksi luotisateeksi. Mutta rauhallisena, adjutanttinsa Kekonin seuraamana kulki ylipäällikkö pystypäin, ikäänkuin moinen vähäpätöisyys ei hantä liikkuttaisi.Sen sijaan parille lihavahkolle esikuntaherralle tuli kiire koukistella, välillä pistää voimakkaiden puuskutusten säestämänä juoksuksikin."
Niin, jatkan tätä tarinaa - vaikka suomalaiselle liian arka aihe onkin - kyseisen runoilijan versiota asiasta. Sivulla 220-221 Paavo Susitaival kirjoittaa runoilijasta; "Tarkastettuani sitomapaikan Ahvolan kansakoulussa isäni tahtoi välttämättä, että näyttäisin hänelle itse rintaman ja missä punaisten asemat kulkivat. Kolmisin nousimme tyhjään patteriasemaan, "sotarunoilija" oli yhä seuranamme, tosin painautuen heti mäelle saavuttuaan rintavarustuksen suojaan. Mutta isäni kiipesi ketterästi varustuksen harjalle ryhtyen hajasäärin seisten kiikarillaan tarkastamaan konekivääriasemaa. Seurauksena tietenkin oli, että meitä ammuttiin. Mutta sisukas isäukko piti kiinni upseerinarvostaan eikä keskeyttänyt kiikaroimistaan, enkä minäkään - vaikka mieli teki - tohtinut ehdottaa suojan etsimistä.Mutta äkkiä sai "sotarunoilija" eloa ruumiiseensa. Epätoivon vimmalla tarttui kaksi kättä isäni pohkeisiin, ja kiukkuisesti murahteleva ukko vedettiin alas." P. Susitaival jatkaa: "Harvoin olen nähnyt niin lapsellisen tulista kiirettä päästä pois kuin mitä "sotarunoilijalla" oli. Sivulla 222 tarina saa päätöksen: "Ilmoittauduin pataljoonaan, herätti kertomukseni "sotarunoilijan" rintamalla käynnistä asianmukaista hilpeyttä. Kun jonkin aikaa myöhemmin luimme hänen "rintamalla" sepittämiänsä komeita ja mahtipontisia sotarunojaan, hilpeytemme vielä vain kasvoi." Nooh - tarina oli kirjallisuusviittenä täytteeksi haettu oman tarinani pohjaksi, omille aloitusosien lainauksille tuli kerrotuksi. Hauskaa tai ikävää tässä on se, että itse olen "sotarunoilija", Olen vahvasti ylpeä, että osasin hakea oikean kirjan ja sivutkin. Viitteen runoilijasta tiedetään muuten vain se, että sukunimi alkaa "K":lla. Käyttikö Mannerheim välihousuja - ei saane vastaustaan mistään hakuteoksesta - ainakaan minun kirjastoni hakuteosvarastosta. Luulen, että lienen ensimmäinen joka on asiaa arvuutellut ja toivottavasti viimeinen.
Vakavasti otettuna - paikka mihin kohta riennämme - on sankarien hautausmaa - ja sellaisena pysyy. Ihmiset ja sotilaat kivilaattojen alla - ovat vain ihmisiä luonnoltaan ja teoiltaan. Toiset rohkeita, toiset sinnepäin, harvat muuta. Uskon kuitenkin vakaasti ja toden sanoin, että sodassa - kaikki pelkäsivät, jopa Mannerheim kävellessään pystypäin rintamalle johtavaa tulenalaista tietä - uskon, että niin teki hänkin sisimmissään. Kukapa ei - oli jalassa pitkät välihousut tai ei. Me kunnioitamme Teitä sankarivainajat - tulkoon sanotuksi.
Ohessa kirjoittamani runo, jonka ensijulkaisun paikka lienee tässä artikkelissa. Sivuaa aihetta vahvasti - mahtipontinen, mutta komea - ei runoilja "K:n" sanoin vaan "sotarunoilija" "S:n" sanoin.
VIIMEINEN SOTAVETERAANI
(Veteraanit – kirjoitettu Teille jäljellä oleville PAASILLE ja jo murtuneille MAJAKOILLE!)Vantaalla 21.08.2012
Seisoo yhä kiviriippa, tuo luonnoton paasi!
Särkynyt sotaorja rinnassaan jo laskosnahkaa.
Seisoo yhä kumaraansa oikoen, tuo kauan nähnyt hapsi.
Silti kiertää tähyäjän keilasi, syttyen kohti itää.
Silti kiertää tähyäjän keilasi, sammuen kohti länttä.
Seisoo sotasokean pimeässä, tuo ajan koskettama!
Särkynyt viikate käsissään odottaa ehjänä saapuvaa.
Seisoo vailla kiitosta, tuo uskonsa säilyttänyt.
Silti kiertää tähyäjän keilasi, syttyen kohti itää.
Silti kiertää tähyäjän keilasi, sammuen kohti länttä.
***
Majakkavalosi ei vaiennut, vaikka maallinen murtui altasi.
Vaiti kiertää valokeilasi, kaikki uupuneet paadet ympärilläsi.
Majakkavalonne eivät vaienneet, kuin liput ne ohittaessa hulmahtavat.
Silti aavaa halkoo vartijavalonne, sammuen kohti länttä.
Silti rajan takaa vartijavalonne, syttyen itään on yhä muistuttava heitä!
Tässä aamun valkeuden alla valmistautuakseni lähtöön ja lopettaessani artikkelin aloitusta - mietin oikeasti - suuria asioita on kansamme eteen tehty. Valkoisen sohvan pehmustetyynyjen keskeltä - ei osaa kaikkea suhteuttaa oikeasti oikein. Olemme oikealla asialla - Matkaan! Pystypäin! Sankarihaudoille - Mars!
Kävin hakemassa veli Pertti Rotin kotoaan ja sieltä kaarsimme aikataulussa veli Lauri Rotin - ainoan kalliolaisen klubiveljen kotiin. Matka Hietaniemeen kului kepeän ja veljellisen keskustelun siivittämänä. Koska olimme ajallaan paikalla, veimme lähes viimeisen parkkipaikan johon pystyi parkeeraamaan ilman autovaurioita. Parkkipaikalla meitä oli vastassa veljemme Jarmo Ivaskan iloinen hymy. Lippukäärö muistettiin ottaa mukaan. Taivastelimme kateellisina veli Pertin mustaa karvahattua - viime vuodesta on opittu jotain, korvia ei kannata palelluttaa. Kokoontumistasalla tapasimme monta tuttua - lions virkailijoita - piirikuvernööri Jukka Kärlkkäinen, jäsentoimikunta Reima Nyrhivaara, piirisihteeri Tuomas Aunila, 2. VDG Sini Eloholma, 1. VDG Heikki Saarinen sekä Tuomo Holopainen - ... joka muuten kysyi veli Reijolta - oletko vielä piirrellyt karikatyyrejä? Reijo vastasi - olen siirtynyt jo värikyniin! Pienen piirimme iloinen keskustelu ja naurun purskahdukset - klubimme tavaramerkki oli ilmoilla jälleen. Kokoontuminen lippulinnaan kävi tottuneesti. Kävimme juomassa ensimmäiset mehut mehupisteellä - viime vuonnahan ei ollut LEO-leijonien pitämää mehukioskia - nyt oli ja pian kuumahko mehu valui leijonan sisimpään ja tarpeeseen.
Veli Lauri otti lippunsa ja lähti "koulutussessioon" ja lippulinnan muodostukseen. Me muut veljet siirryimme kirkon tornin viereen neliriviin pahemmin säätämättä. Seisoin veli Reijo kanssa samassa ruodussa, aikaa oli vielä 11 minuuttia jäljellä. Meidät käytiin ottamassa - "kuulutte nyt komentooni" - opastesanoin ja meille ilmoitettiin - "valmistautukaa lähtöön kellon soidessa!". Kello soi, lähdimme, kävelimme ja olimme pian paraatirivistössä lippulinnan kanssa kasvot vastakkain. Matkalla huomasin, että sankarihaudat ovat paksun lumen peitossa, vain mustat kynttilälyhdyt kertoivat oleellisen paikan laadusta - näytti niin vaatimattomalta ja jotenkin piilossa olevalta - kätketyltäkin. Tilaisuus alkoi puheella ja perinteisellä laululla. veli Lauri oli saanut lippulinnassa eturivin paikan - tätä hän kommentoikin muuten tilaisuuden jälkeen sanoin - "tuntui, että porukka kiertää laitapaikkaa - ettei tarvitsisi olla eturivissä!". Veljemme Lauri uskalsi ja otti eturivipaikan - josta varmasti näki enemmän, kuin me muut veljet takarivistä. Veli Reijo oli luvannut laulaa - niin hän tekikin - matala ääniala soi harmoonisesti selkäni takana. Hyvin laulettu.
1. VDG Heikki Saarinen oli laskemassa seppelettä yhdessä piirikuvernööri Jukka Kärkkäisen kanssa. Puhe ei kuulunut, mutta eleet kertoivat kaiken. Kaaderikuoro lauloi sivulla, ja on todettava, että laulussa Finlandia - on tilaisuuden sävyyn vahvasti sopivat sanat ja äänenpainot. Olisipa säkeistöjä enemmänkin!
Pientä tutinaa puntissa, kylmän väreilyä selkänahassa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä - tilaisuus sai yllättävänkin nopeasti päätöksensä seppeleen Mannerheimin haudalle laskun jälkeen. Selvyydeksi - tilaisuudessa laskettiin 2 eri seppelettä, toinen ylipäällikölle ja toinen sankarivainajille (1- VDG/piirikuvernööri). Lippulinna sai lähtökomennon "kaartaen tahdissa mars" - ja pian olimmekin jälleen turkislakit kohti mehupistettä. Tätä ennen ehdotin, että ottaisimme valokuvan veljistä, veli Jarmo oli jonnekin kadonnut ja emme saaneet häntä kuvaan kanssamme, mutta veljet Markus, Lauri ja Pertti seisoimme tykistökenraali Vilho Petter Nenosen hautakiven äärellä ja ystävällinen LEO ikuisti hetken iPhone-kamerallani. Paikka jossa olen aina halunnut olla ja käydä.
Tämä tilaisuus oli leijonia ja yhteishenkeä yhteensitova ja kaikella tapaa - aikojen saatossa suuria tekoja tehneitä kaatuneita - lämminhenkisesti kunnioittava. Tämän asian puolesta olisi seissyt mukisematta lisääkin.
Veljet Reijo, Markus, Lauri ja Pertti suuntasivat auton nokan kohti kahvila Ekbergiä Bulevardilla - jo perinteeksi muodostuneet rommi-totit odottivat. Kahdella meistä oli auto joten saimme totin 1/2-voimaisena, toki sitruunan ja mehiläishunajan kera. Kahvissa oli papujen maku eikä mitään liirum-laarumia.
Leijonien päiväksi oivallinen! Lupasin, että artikkelini olisi - ensimmäinen artikkeli aiheesta - katsotaan käykö näin!
president Markus Salosen sanoin
