Kummiveteraanimme Ülo Veidenbergin 90-vuotisjuhla 17.2.

Kummiveteraanimme, Suomen-poika Ülo Veidenberg täytti 90 vuotta tammikuun lopulla. Juhlimme hänen synttäreitään perjantaina 17.2.2012 klubikokouksen merkeissä. Juhlaan osallistui myös kummiklubimme LC Pornaisen jäseniä. Juhlakalu saapui iltapäivällä Tallinnasta yksin matkustaen Helsinkiin, josta lionit Pauli ja Teuvo noutivat hänet Sipooseen.

Aloitimme juhlavasti veli Paulin johdatuksella illan aiheeseen ja kohottamalla maljan päivänsankarille. Samalla onnittelivat molemmat klubit Üloa muistoesinein ja ”ruskealla” kirjekuorella. Presidenttimme Eero lupasi Ülolle lunastaa aiemman lupauksensa Pirttisaaressa käynnistä ensi kesänä. Tälle saarelle Ülo rantautui tullessaan Suomeen.

Lion Matti Hämäläinen oli saapunut muistelemaan presidenttikautensa 1995–96 kummiveteraani-hankettamme. Hän kertoi laatineensa suurella vaivalla ensimmäisen kirjeen viroksi ja yllättyneensä suuresti saadessaan vastauskirjeen puhtaalla suomenkielellä! Hän luulikin aluksi, että Ülo oli saanut käännösapua, mutta ensimmäisellä käynnillä selvisi, että Ülo hallitsi suomenkielen erinomaisesti, tämän lisäksi kyllä monia muita kieliä! Sittemmin kävi ilmi, että Ülo tiesi myös historiastamme paljon enemmän kuin monet suomalaiset.

Välillä nautittiin maittava illallinen. Tämän jälkeen olikin veli Tapanin vuoro astua mikrofonin ääreen. Tunnettuun tyyliinsä Tapani palautti mieliimme historian tapahtumia ja maalaili tunnelmia sekä Suomen Sipoossa että Virossa. Ensimmäinen kysymys koski Ülon lapsuutta ja kotia. Isä oli merikapteeni ja toimi silloin sataman korjaamon päällikkönä ja lapsia oli neljä. Ülo kävi keskikoulun. Sodan alkaessa siirtyi yhä useampi nuorukainen salaa Suomeen. Syksyllä 1943 lähti myös Ülo, eikä kertonut asiasta kenellekään. Pirttisaaresta matka jatkui kuulustelujen jälkeen koulutuskeskukseen, jonne hän päätyi lähetiksi. Lomamatkat suuntautuivat Helsinkiin ja helmikuussa 1944 hän saapui juuri pommitettuun kaupunkiin.

Välirauhansopimuksen jälkeen virolaiset poistuivat Suomesta ja joutuivat mukaan taisteluihin Virossa. Saksalaiset joutuivat vetäytymään ja neuvostotankit seurasivat heidän kintereillään. Tässä vaiheessa Ülo katsoi parhaaksi jättää sotahommat ja palata kotiin. Vasta muutaman vuoden kuluttua tultiin häntä noutamaan kuulusteluihin, joiden jälkeen tuli tyly tuomio. Kuolemanrangaistus oli kuitenkin jo poistettu ja sen sijaan tuli 25 vuotta pakkotyötä Uralilla sijaitsevassa Vorkutan hiilikaivoksessa. Seitsemän vuoden jälkeen tuli armahdus vuonna 1955 ja paluu tyhjin käsin kotiin. Elämä kuitenkin järjestyi vaikeuksista huolimatta. ”Laulavaa vallankumousta” ja sitä seurannutta Neuvostovallan romahdusta pidettiin yleisesti Viron etsikkoaikana, jota ei saanut jättää käyttämättä. Näin lähestytäänkin jo klubin ja kummiveteraanimme kohtaamista, mikä siis tapahtui vuonna 1995 silloisen presidenttimme Matti Hämäläisen johdolla. Tämän jälkeen tapaamisia eri muodoissa on ollut useita. Valtiovaltammekin on ojentanut Suomen-pojille auttavan kätensä kuntoutusjaksojen muodossa. Jäämme odottamaan ensi kesää ja veli Eero Siiran järjestämää venematkaa Pirttisaareen!

Toivotamme kummiveteraanillemme edelleen terveyttä ja hyvää elämää ja osoitamme seisaalleen nousten kiitollisuutemme kummiveteraanillemme ja kaikille Suomen-pojille!

Kari Melleri

ps. Sihteerimme Matti J:n äänittämä veli Tapanin tekemä haastattelu on kuunneltavissa myöhemmin!

sama