Sipoon sotaveteraanien lounas 13.12.2011

   Klubimme kutsui jo perinteiseen tapaan Sipoon sotaveteraanit lounaalle Krissen baariin Nikkilään. Veli Pauli Hakkari esitti sekä ennen että jälkeen ruokailun joululauluja Mika Korhosen säestyksellä. Radioamatööri- veljemme Harry Wahlström kertoi kaukopartiomiesten viestivälineistä seikkaperäisesti. Hänellä on itsellään sota-ajan toimivat laitteet, joilla pidetään yhteyttä itsenäisyyspäivänä ja lippujuhlanpäivänä. Ohessa on veli Harryn esitys.

KYYNEL-RADIO

   ”Kyyneltä” on usein pidetty legendaarisena partioradiona eikä suotta. Se toimi koko jatkosodan ajan luotettavana yhteysvälineenä Päämajan kaukopartioiden  ja kotitukikohtien välillä.

   Keväällä 1937 sai kapteeni Osmo Töyrylä tehtäväkseen suunnitella kevyen radiolaitteen, joka soveltuisi kaukopartiotoimintaan. Radion kehittämistä pidettiin niin tärkeänä, että sen toteuttamista varten perustettiin suurehko työryhmä. Ryhmän johtajana toimi diplomi-insinööri, reservin kapteeni, Holger Jalander. Ryhmä muodostettiin pääasiassa radioamatööreistä, sillä heillä oli kokemusta lyhytaalloilla toimivista lähettimistä ja vastaanottimista.

   Monien kokeilujen jälkeen aloitettiin itse ”Kyyneleen” suunnittelu ”ylimääräisten kertausharjoitusten” aikaan ennen talvisotaa. Kehittäminen ja suunnittelu jatkui varikkokomppaniassa koko loppuvuoden 1939 ajan. Varikkokomppania oli sijoitettuna Helsingin Munkkiniemeen, mutta kokeilu ja laitteiden rakentaminen suoritettiin Ignatiuksen huvilassa Tuusulanjärven rannalla. Ensimmäinen koeyhteys pidettiin 28.6.1941 ja ”Kyynel” lähetin kuului ”kirkkaasti ja selvästi” Tuusulanjärven yli.

   On kaksi teoriaa siitä, mistä ”Kyynel”-radio on saanut lempinimensä. Ensimmäisen mukaan nimi juontuu ”Kyynel”-lähettimen uikuttavasta äänestä. Toisen mukaan, kun ”Kyynel”-radisti istuu kuusen juurella ja lähettää sanomaansa, näyttää se siltä, kuin viinan salapolttaja istuisi metsässä tiputtelemassa  ”korpikuusen kyyneleitä”.

   ”Kyynel” malli M4 oli sitten todellinen tuotantomalli ja sen valmistus aloitettiin keväällä 1941. Radio oli rakennettu alumiiniseen painevalukoteloon, jonka päällä oli kolme vesitiiviisti suljettavaa kantta. Ensimmäisen kannen alla oli paikka hehkuparistolle, keskimmäisen kannen alla oli antennin ja anodipariston liitännät ja kolmannen kannen alla oli lähetystaajuuden säätönuppi. Kaksi ensin mainittua kantta oli kiinnitetty ohuelle ketjulla laitteen runkoon, etteivät ne pääsisi hukkumaan metsään. Kolmannessa kannessa ei ketjua ollut, koska kantta ei partioretken aikana saanut avata. Syy oli se, että käytettävä radiotaajuus sovittiin ennen matkaa ja se asetettiin valmiiksi partion lähettimeen. Jos kansi olisi avattu, olisi ennalta asetettu taajuus voinut muuttua.

   Laite oli suuri sotasalaisuus, jonka joutuminen vihollisen haltuun piti kaikin keinoin estää. Niinpä olikin tiukka määräys, että tiukassa paikassa radistin oli itsensä lisäksi pelastettava myös radionsa. Neuvostoliittolaiset saivat ensimmäisen ”Kyynel”-radion haltuunsa maaliskuussa 1942, kun he pääsivät yllättämään partion leiritulilta.

   M4-radiolla voitiin vain lähettää sanomia, eikä voitu mitenkään varmistaa, että sanomat olivat menneet perille. Vastaanottimen tarve olikin ilmeinen. Siksi kovassa kiireessä kehitettiin yksinkertainen vastaanotin, joka sai nimekseen ”Töpö”. Vastaanotin oli rakennettu n. 18 cm pitkään kovapahviputkeen ja tästä johtui nimi. Laite oli kiinteästi viritetty Lahden pitkäaaltoaseman aallonpituudelle ja partioille lähetettävät koodisanomat sijoitettiin yleisradio-ohjelman joukkoon. Ensimmäinen kaukopartiolle tarkoitettu koodisanoma lähetettiin Lahden kautta elokuussa 1941 ja se kuului:

   ”Reserviläinen Jali Koho siellä jossakin. Kirjeesi tämän kuun neljänneltä päivältä tuli perille, mutta voisit kirjoittaa useammin. Sitä paitsi, ole hyvä ja kirjoita selvemmin. Toivottavasti voit hyvin. Isä”.

   Varsinainen ”Kyynel”-vastaanotin M7 valmistui syksyllä 1941. Nyt voitiin pitää kaksipuolisia radioyhteyksiä kotitukikohdan kanssa ja se paransi ratkaisevasti koko kaukopartiotoimintaa. Lähetettyjen viestien perille menosta saatiin heti kuittaus.

   Ilmoittamalla toivotun paikan koordinaatit, voitiin sopia tarvikkeiden lentotäydennyksistä ja haavoittuneiden tai koko partion noudosta ja samalla saada tieto siitä, onnistuuko lento haluttuna aikana haluttuun paikkaan.

   Oma radiotiedustelumme seurasi jatkuvasti venäläisten radioliikennettä ja oli perillä vihollisen joukkojen liikkeistä. Kun omat partiomme tulivat ilmi ja joutuivat vihollisen takaa-ajamiksi, saattoi kotitukikohta antaa ”Kyynel”-radion välityksellä partioille tiedon siitä, mihin suuntaan piti mennä ja mille suunnalle venäläiset keskittivät takaa-ajojoukkoja vastaan.

   Kaiken kaikkiaan ”Kyynel”-radio mahdollisti sen, että kaukopartioidemme toiminta jatkosodan aikana oli niin menestyksellistä kuin se oli.

   Osoituksena toiminnan saamasta arvostuksesta päämajassa oli, että yhdeksälle kaukopartiomiehelle myönnettiin Mannerheim Risti.

Harry Wahlström