Veli Pekka Alaterän tallin edustalle kokoontui 12 innokasta vastantekijää, joita asiantuntevasti ryhtyi opastamaan veli Björn usean vuoden kokemuksen antamalla varmuudella. Ensimmäiset vastakimppumme eivät suinkaan menneet tiukan seulan läpi, mutta pian ”työ tekijäänsä kiitti” ja vastat alkoivat oikean koostumuksen.
Veli Björn selvitti havainnollisesti näyttäen kuinka ensin otetaan 10-15 oksaa ”oikeinpäin” ja sitten saman verran ”väärinpäin”. Turhat oksat varresta on poistettava riittävän pitkältä matkalta. Sitomiseen käytimme kumilenkkejä, koska oikean siteen tekeminen vie aivan liiaksi aikaa.
Veli Tapani oli hankkinut aivan uuden ”nokipannun”, joka sai ensi nokensa jo ennen työn alkua, sillä joimme jo alkajaisiksi kunnon kahvit.
Uhkaava sadekaan ei juuri haitannut ja varmuuden vuoksi oli veli Pekka tuonut jo yhden kuorman koivuja traktorin peräkärryssä. Hän joutui kuitenkin veli Eeron kanssa hakemaan kuormaa lisää.
Yhteensä 79 kpl vastoja ripustettiin lopuksi aitan orsille kuivumaan ja odottamaan pakkaamista, ehkäpä sitten kauralyhteiden kanssa ennen joulusesonkia. Suurin osa vastoista on jo markkinoitu!
Tämä ”vasta-aktiviteetti” on perinteinen ja sijoittuu kausien vaihteeseen ja se viedään loppuun seuraavalla kaudella. ”Presidentit” olivat tyytyväisiä osallistujien määrään.
Väistyvä presidentti Kari Melleri, teksti ja kuvat.