Järjestimme Antti Kaleva konsertin 27.10.2013 Perinteiseen tapaan klubimme hoiti konsertin käytännön järjestelyt ja kahvituksen Topeliussalissa. Esiintyjinä oli kolme nuorta ja taitavaa muusikkoa, jotka ovat ehtineet hankkia monipuolisesti esiintymiskokemusta. Kaikilla musiikin opiskelu tietenkin vielä jatkuu. Ohessa on konsertin juontajan ja musiikillisen vastuuhenkilön lion Pauli Hakkarin luonnehdinta esiintyjistä Sipoon Sanomien lehtijuttuna. Hän kuuluu kahteen taustajärjestöön eli Musiikkia Sipoossa ry:hyn ja leijoniin. Lisäksi taustalla on Sipoon kulttuuripalvelut. Paikalla oli myös Antti Kalevan tytär Laura Kaleva, joka kertoi isänsä ja hieman myös omasta musiikkiharrastuksestaan.
Teksti ja kuvat Kari Melleri