Talviriehan nimi muuttui tänä vuonna Maalisriehaksi, josta lopullinen päätös viipyi hieman liian kauan ja näin tiedottaminen jäi vähäiseksi. Kaikki sipoolaisklubit olivat jälleen mukana edellisen vuoden ”sapluunalla”. Keksimme tavan kerätä avustusta Lastensairaalan hyväksi, laittamalla vapaaehtoisen lahjoituksen kahvitarjoilulle. Hieman yli 100 euroa kertyi. N-piirin tavoite on muuten 100 000 euroa.
Viime vuonna pullat loppuivat jo ennen puoltapäivää. Tänä vuonna ei sitä vaaraa ollut, sillä ”kahviossamme” kävi vain noin 70 henkilöä (2013=470 kpl!).
Kaikki paikalle tulleet olivat kuitenkin tyytyväisiä, sillä parkkipaikalla oli tilaa, aktiviteetteihin ja myyntipisteisiin pääsi jonottamatta jne.
Ennen ensi vuoden riehaa on järjestäjän eli Sipoon kunnan ja myös meidän mietittävä osallistumista hyvin tarkkaan!
Kari Melleri teksti ja kuvat.