Osallistuimme innolla tähän meille tarjottuun mahdollisuuteen palvella.
Aloitimme tiistaina 5.5. Nikkilässä ”Pupurondellista” Martinkyläntielle asti. Kymmenen veljen voimin urakasta selvittiin alle kahdessa tunnissa.
Söderkullassa siivottiin keskiviikkona 6.5. Amiraalintien, Söderkullantien ja Uuden Porvoontien muodostama lenkki ja osin niitä sivuavat kuntopolutkin. Kuudelta veljeltä ja yhdeltä ladylta meni aikaa noin 2½ tuntia.
Kunnalta saimme mustat roskasäkit ja neljät ”poimintapihdit”, joita täydensimme ostamalla kolme poimuria klubille. Lisäksi veli Matti J. valmisti kuusi piikillä varustettua keppiä. Kunta kerää mustat roskasäkit tien varrelta ensi viikon aikana.
Toivottavasti siistit tienvierustat kannustavat ohikulkijoita parempaan siisteyteen jatkossa!
Kari Melleri teksti ja Matti J. Koski kuvat