Kuohuva vuosi 1904. Kenraalikuvernööri Bobrikoff on vastikään murhattu. Tsaarin sortotoimet Suomessa ovat kiristyneet entisestään. Lehtiä on lakkautettu ja itsenäisyysaktivisteja karkotetaan Siperiaan. Suomenmielisten taiteilijoiden Symposion-piiri on edelleen voimissaan. Herrat kokoontuvat viettämään piirin nimikkotaulun riehakkaita 10-vuotisjuhlia Kämpin kabinettiin – Akseli Gallén oli maalannut kohutun taulunsa vuonna 1894.
Ensimmäisenä
paikalle ehtivät Jean Sibelius, Akseli Gallén ja Pekka Halonen. Samppanjan ja
punssin äärelle odotellaan vielä Oskar Merikantoa ja Robert Kajanusta. Viime
aikojen kuohuttavia uutisia puidaan Symposion-hengessä niin että ikkunat
helisevät. Veljien tyrmistys on suuri, kun sisään tunkeutuu äärimmäisen
kiusallinen yllätysvieras: Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori, tilastollisen
päätoimiston aktuaari ja toimittaja Tekla Hultin. Hän on aikansa tunnetuimpia
naisvaikuttajia niin emansipaation, itsenäisyysliikkeen kuin raittiusasiankin
alalta. Neiti Hultin haluaa yhteishaastattelun taiteilijoilta, jotka kaikki
täyttävät pian 40 vuotta.
Symposion-näytelmä on vauhdikas ja viihdyttävä kuvaus juhlavuoden sankareiden taiteilijantiestä ja heidän merkityksestään suomalaisten kansallistunnon kohottajina. Näytelmä kestää noin tunnin.
Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Lund
Jean Sibelius – Heikki Lund
Axel Gallén – Jari Pahkin – Hämäläinen
Pekka Halonen – Seppo Halttunen
Tekla Hultin – Anna-Leena Sipilä
Näytelmän järjestävät Lions Club Sipoo/Pornainen ja Sipoon kunnan kulttuuripalvelut. 20 euron lippuja saa ennakkoon puh 045 235 4511, pääkirjastosta ja ovelta ennen näytöstä, jos on tilaa. Kahvitarjoilu. Tuotto menee lyhentämättömänä sipoolaisten nuorten ja veteraanien hyväksi.
Kuljetusapua saa tarvittaessa, tilattava viimeistään to 22.10. - Kari Melleri puh. 040 558 7851 tai Matti J. Koski 040 5477 220