Klubin kevätretki 14.5.2016

   Matkamme alkoi Sipoon vanhasta kirkosta, jossa tutustuimme sen historiaan. Mainio oppaamme veli Tapani kertoi ajasta, jolloin Sipoon rajat ulottuivat aina Keravan, Järvenpään ja Tuusulan maille. Kaukajärven eli nykyisen Tuusulan asukkaat valittivat pitkää matkaa kirkolle ja huonoa kohtelua sekä yleisesti että kirkossa. Pappikin saattoi jättää heidät ilman saarnaa. Tähän aikaan oli kirkkoherrana Lars Pampinaeus (1635-70), jonka taulun edessä veli Tom luki vanhalla ruotsilla kirjoitetun kuulutuksen ja onneksi käänsi sen myös suomeksi! Tuusulaan tulikin oma kappeli jo 1643.

   Hiljakseen siirryimme bussiin ja varsinainen matkamme alkoi. Lähes jokaisella metrillä ja aarilla oli veli Tapanilla meille kerrottavaa siten, että se liittyi usein myös klubiimme. Seurasimme Martinkylän kautta Talmaan peltoaukeiden keskellä virtaavaa Ollbäckenin puroa, joka laskee Sipoonjokeen Nikkilässä. Talman laskettelukeskuksesta tulee nyt ympärivuotinen elämyspuisto. Talman rikkaudet ovat hiekka ja savi. Vanhat hiekkakuopat ovat uusiokäytössä eikä tiilitehtaitakaan enää ole, mutta maata viljellään.

   Keravalle siirryttäessä ohitimme vanhan tykin, joka vartioi aluettaan. Muutama sivulenkki kierrettiin Paasikiven ja Skogsterien sukujen vanhoilla mailla ja tähänhän myös veli Harry kuuluu.

Keravaa lähestyttäessä totesimme vanhan kivisillan, jonka rakentamisesta aikanaan kiisteltiin. Myös rautatieaseman silta oli puusta silloin kun veljet Tapani ja Harry kävivät siellä koulua. Aseman lähellä ovat sekä estejuoksun olympiavoittaja Volmari ”Vomma” Iso-Hollon että presidentti Juho Kusti Paasikiven patsaat. Ohitimme Sipoossakin lääkärinä vaikuttaneen Molanderin mäen.

Sariolan tivoliväkeä oli kaikkien luokalla ja kävipä yksi urheilijapoika tuomassa Talmaan viestin junan muuttuneesta lähtöajasta juosten ja kieltäytyi hevoskyydistä sen hitauden vuoksi! Tuusulan puolella ohitimme Kirkonkylän koulun ja vanhan kunnantalon. Sosiaalialan oppilaitos ja klubimme aiempi juhlapaikka Gustavelund olivat seuraavat kohteet, kunnes pysähdyimme Tuusulan kirkolle, jossa reitin varrella olevat hautakivet nimineen kertoivat koko Suomen historiasta, kuten Aleksis Kivi, Pekka Halonen ym. osoittavat.

   Järvenpäähän mennessä ohitimme taiteilijayhteisön taloja kuten Ainolan, Aholan ja Halosenniemen.

Järvenpäässä katsoimme Erkki Erosen tekemän ”Pikku-Kalle”-patsaan eli puussa olevan ritsalla ampuvan pikkupojan. Wäinö Aaltosen oppilas Eronen on tehnyt myös Karjalaisten muistomerkin Sipoossa. Järvenpäässä on myös suuri, hyvin kotoutunut tataariyhteiskunta ja moskeija.

   Vanhankylänniemeen mennessä ohitimme patsaan Veljeä ei jätetä. Siellä on vielä vanha kartano, joka tuntuu nyt elävän uutta nousukautta. Perustaja oli vänrikki Nils Larsson jo 1620-luvulla, joka osallistui 30-vuotiseen sotaan ratsumestarina ja aateloitiin Ståhlhane-nimellä 1641.   

   Jean Sibelius ei saanut Vanhankartanon myöhemmältä omistajalta Anni Åströmiltä ostettua tonttia järven rannalta, sillä raittiusihmisenä hän vierasti Kämpin seurueeseen kuuluneen säveltäjän elämätapaa ja oli nähnyt Symposion taulunkin! Keski-Uusimaa kertoi retkemme seuraavana päivänä eli sunnuntaina laajasti Vanhankylän kartanosta (katso kuvat).

   Pysähdyimme ensin munkkikahville Ilmatorjuntamuseon kahvioon ja saimme sitten paikallisen oppaan kertomana kierroksellamme hyvän kuvan myös sotiemme historiasta. It-museoon kannattaa poiketa uudestaan ja viedä sinne myös vieraitaan.

   Rantatien kohteista valikoitui nyt lähempään tarkasteluun Erkkola, jossa paikallinen opas johdatti meidät sekä talon että J. H. Erkon historiaan. Samalla saimme tutustua näyttelyn kautta Martta Wendelinin taiteeseen.

   Siirryimme Erkkolasta tien toiselle puolelle ja tutustuimme pikaisesti Aleksis Kiven kuolinmökkiin ja sen historiaan. Kiven haudallahan poikkesimme jo aiemmin.

   Jatkoimme kapeita hiekkateitä Krapin maille ja päärakennukseen myöhäiselle lounaalle, jonka jälkeen esiintyivät mm. ohjelmatoimikunnan jäsenet. Veli Juha kertoi ajatuksiaan Seitsemästä veljeksestä, veli Harry kertoi kyynelradiosta ja sen merkityksestä mm. kaukopartiotoiminnan onnistumiseen, lady Kirsi lausui kaksi säkeistöä Hämäläisten laulusta, veli Seppo lauloi keväisiä sävelmiä ja veli Kari kertoi Taistelukoulusta, jonka ohitimme matkan aikana (katso teksti alla). Lopuksi veli Matti kyseli meiltä aiheesta ”Jalopeura”.

   Virallisina asioina todettiin läsnäolijat ja hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja sekä myönnettiin veli Timo Lomanille yksimielisesti etuoikeutetun jäsenen status 1.7.2016 alkaen.

   Virallisten asioitten jälkeen presidentti Pertti Kilpinen palkitsi ansioituneita veljiä.  

 

   Eräät klubiveljet olivat aiemmin tuoneet julki haluavansa vuosittaisen 100 prosentin merkin, vaikka klubi ei niitä enää keskitetysti hankikaan, joten veljet Harry, Jari ja Timo saivat presidentiltä sellaiset!

 

Muistamiset:

Kari Melleri        Kynäteline spektroliittikivialustalla (kuva 1)

Eero Siira          ”Thanks”, Tuomo Holopaisen lahjoittama laatta puualustalla kaiverruksineen (kuva 2)

Matti J. Koski     Laatta vaakuna puualustalla + Leijona (kuva 3)

Raimo Ahonen   Pieni hopeinen leijona, luovutettu aikaisemmin

Seppo Patja       Ari Juvan lahjoittama ”Vuoden leijona”-pullo kaiverruksineen (kuva 4)

Jari Rantanen     Rahastonhoitajan rahataulu (kuva 5)

Juha Uljas          Presidentiltä presidentille kiertävä taulu (kuva 6)

Pekka Alaterä    Melvin Jones jäsenyys (katso erillinen kirjoitus) (kuva 7)

 

Kokouksen lopuksi varapresidentti Juha Uljas luovutti presidentti Pertti Kilpiselle käytäntömme mukaisesti klubin pöytästandaarin. (kuva 8)

Paluumatkan aikana kahdeksan (!) vuotta tiedotussihteerinä toiminut veli Kari luovutti klubin kameran tarvikkeineen tulevalle tiedotussihteerille, veli Markulle.

 

 

TAISTELUKOULU (veli Kari Krapilla)

 

   Taistelukoulu perustettiin v. 1927 Markovillaan Viipuriin. Sitä ennen se oli ollut Suomen Suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööri Franz Albert Seynin aloitteesta Viipurin Imatran kaupunginosaan rakennettu ortodoksinen opettaja-, diakoni- ja pappisopetuslaitos. Suomen itsenäistyttyä Markovillassa järjestettiin 1918-20 Reserviupseerikoulun perustamiseen saakka upseerikokelaskursseja, joiden opetusohjelman pohjalta jatkoi RUK Haminassa 1920.

   Jalkaväen aliupseerikoulu alkoi 1.9.1921 ja 1925 nimi muuttui Jalkaväen Kapitulanttikouluksi. Nimi vaihtui jälleen 1927 ja se nimitettiin perustetun Taistelukoulun Kanta-aliupseeriosastoksi.

   Arvostelukirjan mukaan Vuosina 1921-39 Markovillan aliupseerikurssin suoritti noin 2400 kanta-aliupseerioppilasta.  Markovillan taistelukoulun toinen osasto oli upseeri­osasto, joka ennen sotia ehti tarjota opetusta 1207 upseerille.

   Viipurin Markovillan Taistelukoulun merkitys Suomen itsenäisyyden säilymisessä tulee esiin koulun historiassa.  maastot olivat sen harjoitusalueita. Sillä oli erittäin suuri merkitys torjuntataistelujen onnistumisen kannalta. Suomen armeijan kanta-aliupseerit, ja puolet pataljoonan komentajista oli saanut koulutuksensa Markovillassa.

   Sodan aikana rakennus toimi sotasairaalana, joka evakuoitiin 18.6.1944. Rakennus on nykyään tyhjillään.

 

   Sotien jälkeen Taistelukoulu jatkoi toimintaansa vuonna 1945, ensin Santahaminassa ja sitten Haminassa, kunnes muutti entisiin Suojeluskuntain Päällystökoulun tiloihin Tuusulaan 1949. Suojeluskunnan lakkautuksen vuoksi Päällystökoulun tilat lahjoitettiin ensin SPR:n hallintaan, joka käytti niitä lyhyen aikaa myös invalidien hoitolaitoksena.

   Tuusulassa taistelukoulu toimi vuodet 1949-1992. Kursseina olivat yleinen komentajakurssi (myöhemmin esiupseerikurssi) sekä . Lisäksi pidettiin luutnanttikursseja (jalkaväen yliupseerikurssi), vuoteen 1962 saakka. Esiupseerikurssin kävivät kaikki ne upseerit, jotka eivät käyneet Sotakorkeakoulua. Kapteeni- ja luutnanttikurssin kävivät kaikki jalkaväen upseerit.

 

   Taistelukoulun johtajina ehti toimia Tuusulassa 1947-92 kaksitoista everstiä. Ensimmäinen oli eversti  1947-52 ja toisena eversti  1952-53. Tuntemamme eversti  oli johtajana 1982-86 ja viimeisenä eversti  1992.

 

   Entisen taistelukoulun tiloihin muutti 1996 Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus, joka liitettiin vuoden 2006 alussa osaksi  sen . Olin palvelusaikani viimeiset kuukaudet 1994 PvKKK:n kirjoissa!

 

Kari Melleri teksti ja Matti J. Koski kuvat