Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta

   Ülo Veidenberg Loksa 21.1.1922 – Tallinna 20.8.2016

   Kummipoikamme Ülo nukkui rauhallisesti pois tästä maailmasta elokuun lopulla kotonaan Tallinnassa yli 94 vuoden iässä. Lähtö oli lempeä, hänet löydettiin istumassa tuolissaan taakse nojaten, aamukahvikupillinen oli jäänyt kesken.

   Klubi odotti häntä tavalliseen tapaan Oulunkylän kuntoutukseen ja klubivierailulle.  Hänelle suunniteltu ohjelmakin oli jo valmis, mutta tulikin vain suruviesti ja kokouksesta lähetettiin omaisille adressi.

   Hyvää ystävää ei voi jättää noin vain. Ryhdyttiin toimeen, valittiin joukkue Viron matkalle. Matkaan lähtivät veljet Eero ja Tapani ja lionit Jukka ja Rauli LC Pornaisista. Kokoontuminen oli aamuhämärissä 8.10. veli Eeron pihalla ja siitä sitten lautalle. Tallinnasta matka suuntauti n. 70 kilometrin päähän Viinistun niemelle. Matkalla koukkasimme Loksan sataman kautta, missä Ülon isä oli ollut satamakapteenina ja telakan johtajana. Perillä meitä odotti lämminhenkinen Ülon sisarentyttären perhe, joka asui suvun kotitaloa, se oli rakennettu 1930-luvulla ja säilytetty alkuperäisessä asussaan. Meidät otti lämpimästi vastaan hyvin suomea taitava emäntä Epp Müil, hänen miehensä ja kasi opiskeluikäistä nuorta. Meitä pidettiin hyvänä, saimme alkukahvit kaikin herkuin. Muisteltiin Üloa ja kyseltiin kuulumisia.

   Seuraavana oli tammen istutus. Eeron autossa oli tammi, multaa ja lapio. Isäntäväki oli valinnut puulle paikan, jossa se saisi kasvaa ja kukoistaa esteettömästi. Siihen se istui entisen perunamaan aidan viereen. Lopuksi vielä kastelu ja tukeminen ja hyvän kasvun toivotukset, jotta tammi oppisi olemaan veteraanimme muistopuu, varmuudeksi vielä kiinnitimme nimiliuskan, jossa oli puun tarkoitus ja lahjoittajat. Menimme vielä sisälle ja katsottiin Ülon kuvaa lipaston päällä, nyt oli kahvin ja makean kakun vuoro. Tunnuimme kaikki, niin talon väki kuin vieraatkin, arvostavan Ülon persoonaa, hänen laajaa tietämystään eri asioissa, syrjään vetäytyvää vaatimattomuuttaan ja tarpeen tullen reipasta esiin tuloa. Tunsimme menettäneemme jotain ainutkertaista.

   Vielä oli jäljellä käynti omaisten kanssa Loksan kirkon kauniilla hautausmaalla. Veidenbergien perhehaudan muistopaasi sijaitsi liki kirkkoa. Sisarussarjan muilla jäsenillä oli jo muistokivensä, Ülo tulisi saamaan samanlaisen. Laskimme oman havuseppeleemme Ülon tuhkauurnan kohdalle. Kun erosimme kirkkomaan parkkipaikalla, tunsimme meillä olevan jotain yhteistä, jota voisimme jakaa tulevinakin vuosina.

   Ülo ehti olla yli kaksikymmentä vuotta klubinne ”kummipoikana” ja yli viisi vuotta jaoimme vastuun LC Pornaisten lionien kanssa. Oman persoonansa kautta Ülo oli ehkä kautta aikojen eniten meille omaa kasvua antava aktiviteetti; hän oli vaatimaton, esikuvallinen ja päämääriin hienolla tavalla ohjaava. Hänessä oli jotain samaa kuin klubimme ensimmäisessä presidentissä Hannu Halla-Seppälässä, sodan käynyt mies hänkin.

   Ülo oli ajatuksissamme koko matkan. Tullessa pistäydyimme laivan tanssiravintolassa katsomassa kuinka virolaiset ja suomalaiset nuoret juopuivat hullun lailla. Reitti oli suunnilleen sama, jonka Ülo oli tehnyt seitsemäs syyskuuta vuonna 1943 tullessaan Pirttisaareen. Emme voineet olla vertaamatta.

Alempana oleva teksti on äskettäin ilmestyneestä virolaisesta Suomen-poikien matrikkelista, jota Ülokin on ollut kokoamassa. Käännös on lion Raulin. Ülon kuva on Eppin kota sukulaistaiteilijan maalaamana.

Syntyi 21.01.1922 Harjun maakunnan Loksan kylässä. Päätti 1941 Tallinnan Reaalikoulun, turvallisuuspoliisi Tallinnassa, pääsi Tallinnan Teknilliseen Üliopistoon vuoriosastolle. Suomen armeijaan 07.09.1943, rintamalla Rajajoella III/JR 47:ssä, koulutuksessa Jalkalassa I/JR 200 esikuntakomppaniassa. Torjuntataisteluissa Karjalan kannaksella, Viipurin lahdella ja Vuoksella. Takaisin Eestiin 19.08.1944. Palasi kotitaloonsa, työskenteli Tallinnassa talohallinnossa, vangittiin 24.11.1948, rangaistiin 25 vuoden vankeudella. Vapautui Vorkutan vankileiristä Komin Autonomisesta Neuvostotasavallasta 21.02.1956. Työskenteli vuoteen 1963 Tallinnan Sokeiden yhdistyksessä, vuoteen 1985 Harjun maakunnan palvelukeskuksessa. Eläkeläisenä oli Draamateatterin palovahtina. Eestin Suomenpoikien yhdistyksen historiatoimikunnan jäsen. Asuu Tallinnassa. Kunniamerkit: Suomen Leijonan Ritarikunnan palveluristi v. 2007

Tapani Alaterä teksti ja kuvat