Torstaina aamuna klo 10 kokoontui yksitoista (11) lion veljestä Talmaan Alaterän kartanolle kasaamaan linnunpönttöaihioita. Siellä valmiina odottivat muotoon sahatut seinälaudat, ´pohjapalikat´ ja katot sekä peltilevyt ja valmiiksi pätkityt 0,5 mm muovinarut.
Tehtävänä oli kiinnittää peltilevyt etulaudoissa olevien suuaukkojen suojaksi. Takalautojen kahden reiän läpi piti pujottaa kiinnitysnarut, joiden päät piti polttaa ennen kiinnitystä, etteivät rispaannu, ja sitten kasaaminen kattoa vaille valmiiksi.
Sitä mukaan, kun edellä mainitut työvaiheet valmistuivat, alkoi vaativin vaihe - pönttöjen kokoaminen. Ensin naulattiin etuseinä ja takaseinä naruineen toiseen sivuseinään ja sen jälkeen asetettiin ´pohjapalikka´ paikalleen. Lopuksi kiinnitettiin toinen sivuseinä ruuveilla etu- ja takalaudan yläosaan (sarana) ja sitten vielä ruuvattiin toppari etulautaan estämään saranoidun sivulaudan itsestään avautumista.
Tällä kerralla kattolautoja ei kiinnitetty, myöhemmin sitten.
Tavoitteena paljon myytävää keväällä, kun ensimmäisen kerran tuotetta myydään sekä Nikkilässä että Söderkullassa. Tuo päivä on lauantai 7.3. klo 10-14.
Seuraavan kerran pidetään talkoot keskiviikkona 29.1. klo 10. Tavoitteena paljon myytävää keväällä.
Meillä oli hauskaa ja siitä huolimatta tai sen takia Priimaa tuppas tulemaan.
Matti J. Koski teksti ja kuvat